Äitienpäivä maalla ja toiset juoksut

08 / toukokuu / 2011 - Jarkko

Tänä viikonloppuna Pikseli oli taas omassa elementissään Jaanan kotona maalla. Se sai juoksennella vapaana takapihalla, pelloilla ja metsissä. Etupihan vahtiminen oli myös tärkeä tehtävä, sekä erilaisten elukoiden jahtaaminen. Välillä jahtauksen lumoissa Pikseli juoksi liiankin kauas, mutta onneksi palasi kuitenkin aika nopeasti takaisin.

Palatessamme Turkuun junamatkalla Pikselillä alkoi sen elämän toiset juoksut. Ensimmäisten ja näiden juoksujen väli oli seitsemän kuukautta. Eli jälleen täytyy olla menemättä koirapuistoon muutamaan viikkoon. Ostimme Pikselille jo nätit mustat valkopilkulliset juoksupöksyt, mutta ne olivatkin liian pienet ja ne pitää mennä vaihtamaan hieman suurempiin.

Yllätystuho!

10 / maaliskuu / 2011 - Jarkko

Toissapäivänä kotiin töistä palattuani olohuoneessa odotti hävitys! Olin unohtanut tavaransäilytyslokerikosta alimman luukun auki ja kaikki sen sisällä olleet asiat olivat murusina olohuoneen lattialla. Muun muassa erään pelin cd-levy ja kotelo olivat pirstaleina. Tämä tuli suurena yllätyksenä sillä yleensä Pikseli ei tuhoa mitään, mikä ei ole sen omaa. Toisaalta olemme myös olleet aina todella huolellisia, ja korjataan Pikselin ulottuvilta kaikki asiat mitä ei tarvitse yksinään ollessa tuhota. ;-)

Voi olla että itse olemme vähän syypäitä, sillä kun olemme poissa kauemmin, olemme aina jättäneet Pikselille puuhapaketin (teipattu pahvitölkki, minkä sisällä on nami), jonka se repii innoissaan auki. Nyt se varmaan oletti että lokerikon luukkukin oli jätetty häntä varten auki. Pikselillä mahtoi olla varmasti hauskaa!

Pikseli - söpö tuholainen

Kirpakka talviretki Kemiönsaareen

13 / helmikuu / 2011 - Jaana

Saatiin auto lauantaina lainaksi ja huristeltiin Kemiönsaareen. Landella Pikseliä odotti Putti, kuten viime reissullakin, ja tällä kertaa myös alle puolivuotias Hilma-koira. Aluksi reuhuava Pikseli vähän jännitti Hilmaa, mutta muutaman tunnin yhteisen rehaamisen jälkeen Hilma rentoutui. Pikseli kyllä vähän pomottikin viemällä pikkuisen luun ja tönimällä, mutta kaipa se on vanhemman nartun oikeus ;)

Tehtiin tunnin lenkki ihanissa maisemissa. Koirat kiisivät vapaana, juoksivat varmaan 10 kilometriä siinä missä me kävelimme viisi.

Valo tuli

06 / helmikuu / 2011 - Jaana

Aurinko on taas laitettu päälle! Mahtavat ulkoilusäät ovat vieneet meidät maalle ja metsään, tässä muutamia ulkoilukuvia.




Pikselillä oli juoksujen jälkeen vähän sellaiset “ei musta oo mihinkään”-teinifiilikset, mutta nyt hetkellisesti laskenut itsetunto taitaa olla taas palautunut. Koirapuistossa Pikseli on jälleen porukkaa juosten vetävä leikittäjä, kuten ennen juoksuja. Paitsi jos paikalla on vain yli-innokkaita uroksia. Juoksujen jälkeen Pikseli on ollut vähän hitaasti syttyvä tai pelkästään paikallaan jököttävä ankeilija, mutta nyt tosiaan pikkukaverissa on taas virtaa ja sosiaalisuutta! Nähtiin eilen koirakamu Kamu, jonka kanssa meni loppusyksystä vähän tassut ristiin, kun Kamu alkoi rähistä (ei vihaisesti vaan leikin lomassa) ja Pikseli ei tajunnut rähinää ollenkaan, luimisteli vaan. Molemmilla on nyt juoksut ohi (tai Kamulla ihan kohta) ja leikki luisti jälleen. Pikseliä ei haitannut, vaikka Kamu kuulosti rikkinäiseltä leijonalta ja molemmat alistivat ja pomottivat taas yhtä paljon ja vauhtia riitti :)

Toimistokoirana perjantaisin

04 / helmikuu / 2011 - Jarkko

Pikseli viettää yleensä perjantait Jarkon työpaikalla. Siellä Pikselillä on oma paikka Jarkon työpisteen takana sohvalla. Mieluusti pehmustimena vielä pinkki barbapapa.

1-vuotisrokotus

13 / tammikuu / 2011 - Jarkko

Pikselin sai 1-vuotisrokotuksensa maanantaina. Käynti sujui hyvin ja Pikseli sai kehuja ulkomuodostaan. Korva on kuulemma veikeän näköinen ja lihakset ovat hyvin kehittyneet. Ja mikä tärkeintä, sivuääni on kadonnut kokonaan, kuten lääkäri viime käynnillä jo ennustikin.

Eläinlääkärikäynnin jälkeen Pikseliä hieman väsytti mutta se jaksoi kuitenkin kävellä kotiin kahden kilometrin matkan. Viimeksihän kun Pikseli sai rokotuksen, se simahti jalkakäytävälle eläinlääkärin ulko-oven eteen. ;-)

1-vuotias Pikseli

02 / tammikuu / 2011 - Jarkko

Aika rientää tosi nopeasti, Pikseli täyttää tänään vuoden! Onnea pikkuisellemme sekä tietysti sisaruksille, eli Wiljamille, Maisalle, Mantalle ja Murulle!

Pikseli on meidän molempien ensimmäinen koira ja otettiin homma alusta lähtien tosissaan. Käytiin tutustumassa rotuun jo puolitoista vuotta ennen Pikselin meille tuloa. Simpuran Anneli otti meidät vieraanvaraisesti vastaan, kertoi rodusta ja esitteli Sanin, Iitun ja Nupun. Etenkin rauhallinen ja ihmisrakas Sani vei sydämemme. Päätimme vielä matkustella ja ostaa oman kodin ennen koiran ottamista. Kun kuulimme kesällä 2009, että Sani on saamassa pentuja alkuvuodesta 2010 tiesimme, että nyt olisi sopiva hetki ja täydellinen pentue luvassa, kun isäksi olisi vielä tulossa komea ja rauhallinen Tommy.

Heti kun Anneli laittoi kuvia syntyneestä pentueesta, katseemme kohdistui pikku vitoseen eli Pikseliin. Pikkukaveri oli muita pienempi ja hassun näköinen, juuri meille sopiva rääpäle, jonka onneksemme saimme.

Alkuajat kotona eivät olleet pelkkää onnen huumaa, koska olimme aikamoisia pingottajia ja hermoilijoita. Sitten kun tulimme toisillemme tutuiksi, homma alkoi luistamaan omalla painollaan. Pikseli ei ole kovapäinen, vaan se on pehmennyt vanhetessaan. Pikkukaveri on seurallinen ja iloinen, joskaan ei enää niin innokas koirapuistossa riehuja. Varsinkin, jos paikalla on paljon koiria ja vielä räksyttäviä sellaisia.

Saamme usein kuulla, että olemme kouluttaneet Pikselin tosi hyvin. Kunnia kuuluu oikeastaan Pikselille itselleen sekä tietysti hyville geeneille, joiden ansiosta Pikseli on rauhallinen, pehmeä ja kiltti, täydellinen ensimmäinen koira kahdelle hermoilevalle ensiomistajalle. Nykyään ei enää hermoilla, koska Pikseli osoittaa rentoutensa päivittäin. Uuden vuodenkin se vietti katsellen lattian rajassa olevasta pikkuikkunastaan raketteja välillä jäystäen luuta, välillä nukahtaen.

Annoimme eilen matokuurin ja seuraavaksi vuorossa on yksivuotisrokotus. Näillä eväillä kohti vuoden 2011 seikkailuja!

Hyvästi nappulat, tervetuloa raakaruoka!

01 / tammikuu / 2011 - Jaana

Pikseli aloitti joulukuun alussa barffauksen. Olin kokeillut jo aiemmin antaa pikkukaverille porkkanaa ja raakaa kananmunaa ruuan seassa ja jauhelihaahan Pikseli on saanut melkein aina päivittäin. Koska Pikseli ei ole herkkävatsaista sorttia, päätimme vaihtaa ruokavalion kertarykäisyllä.

Nappulat jäivät historiaan ja tilalle tuli raaka jauhettu liha ja kasvikset sekä lihaisat luut. Aamupalaksi siis raakoja kasviksia soseutettuna sekä jauhelihaa, tilkka pellavansiemenöljyä, marjarouhetta ja/tai pakastemarjoja. Iltapäivällä sitten luuateria, jonka annamme jäisenä, koska Pikselistä on tullut uuden, taivaallisen makuisen ruuan myötä kamala hotkija.

Ostamme luut ja lihat Barffi tassusta, jonka safkoihin ollaan tosi tyytyväisiä. Tähän mennessä ollaan ostettu kananjauhelihaa, lampaanjauhelihaa, kanansiipiä, naudan sydäntä ja kalkkunankauloja. Jauhelihat ovat kilon paketeissa, joten pidetään ruokatalkoot ja pakataan aamupalat valmiiksi pusseiksi pakastimeen, jottei tarvitse joka aamu punnita ja säätää grammoja kohdilleen. Jauhelihan lisäksi pussiin pakataan kasvissörssöä, jonka teemme itse. Blenderissä pyöri viimeksi ainakin kesäkurpitsaa, porkkanaa, kurkkua, merilevää, mustikkajauhetta, tuoretta mustikkaa, pinaattia ja omenaa.

Sörssöt pussiin ja puntarille

Barffaus ei ole tuntunut lainkaan hankalalta. Yökyläillessä ollaan kääräisty jäiset safkat sanomalehteen ja kuljetettu pienessä kylmälaukussa mukana. Tuntuu kivalta katsella, kun Pikseli on niin intsinä uudesta ruuasta, kaikki menee alas mitä annetaan. Palkkioksi kelpaa kurkun- tai tomaatinpala, seuraavaksi ajattelin kokeilla kuivattaa naudan sydämestä ekstraherkkupalkintoruokaa.

Ja miten raakaruoka onkaan vaikuttanut Pikseliin. Kakan määrä on pienentynyt pariin pieneen nököseen ja kerrat ovat harventuneet viidestä kolmeen. Entinen pahainen paukuttelija on tiessään, eli Pikselillä ei ole enää niin paljon ilmavaivoja ja se juo paljon harvemmin. Turkkikin tuntuu pehmeämmältä. Kuten jo mainitsin, Pikselistä on tullut ruuanhotkija ja vähän kerjääjäkin, kun pikkuinen on tajunnut, että ruoka on nykyään aina hyvää. Pikselihän ei oikein ikinä lämmennyt kunnolla nappuloihin, vaan närppi kupin pikkuhiljaa tyhjäksi. Tähän mennessä barffaus on siis sujunut hyvin, toivottavasti jatkossakin!

Aurinkoa Pikselille

17 / joulukuu / 2010 - Jaana

Pikseli sai ensimmäisen tunnustuksensa, Sunshine Awardin, Uuden musteen Mikolta. Pikkukaveri kiittää (tai uneksii kiittämisestä mun sylissä nukkuen) ja paiskaa tunnustuksen eteenpäin Peppi Poulainille, naapurin ihanalle tytölle, jolta Pikseli tietää tai kuvittelee aina saavansa jonkun herkun.

Joulunalusvierailu Vantaalle ja Helsinkiin

06 / joulukuu / 2010 - Jarkko

Ei ole Pikselistä lattialla matkustajaksi. Pian tämän jälkeen syliin.

Pidennetyn viikonloppuvapaiden ansiosta kerkesimme vierailemaan Jarkon äidin ja siskon luona Korsossa ja kummityttöä moikkaamassa Helsingissä. Perjantaina Pikseli pääsi tapaamaan kolmannen kerran Ella-rottweilerin, ja edelleen näiden kahden koiran oleilu toistensa seurassa käy helpommaksi, vaikkakin se on vielä kovin jännittynyttä. Aiemmalla kerralla Pikseli oli väsymätön päästäkseen Ellan suosioon. Tällä kertaa Pikseli hengaili myös itsekseen Ellan seurassa, joten Ellan ei tarvinnut enää niin paljon muristakaan.

Vantaan jälkeen matkasimme sunnuntaina moikkaamaan kummityttöä Alisaa. Viimeksi Alisa pelkäsi Pikseliä aika paljon, kuten tälläkin kertaa aluksi, mutta alkoi pikkuhiljaa tottumaan ajatukseen. Pian Alisa uskaltautui silittämään Pikseliä, oleilemaan lattialla Pikselin kanssa samanaikaisesti ja lopulta leikkimään vetoleikkiä Pikselin kanssa. Vaikka välillä Pikselin juostessa kohti, Alisaa alkoi jännittämään, tuntuu että seuraavalla kerralla nämä kaksi voisivat jo olla ylimmät ystävykset.

Alisan ja Pikselin vetoleikkiä.