Archive for huhtikuu, 2010

Tehosterokotus ja hiipunut sivuääni

huhtikuu 26th, 2010

Kävimme tänään ottamassa Pikselille tehosterokotukset ja samalla Rabies-rokotuksen. Eläinlääkäri kuunteli taas sydämen, tällä kertaa sekä tavallisella että elektronisella stetoskoopilla. Pieni sivuääni kuului enää elektronisella stetoskoopilla vaivoin ja se oli ykkösen luokkaa asteikolla 1-6 (viimeksi oli 2). Eli sivuääni on hiipunut! Lääkäri oli sitä mieltä, että ääni on häviämässä eikä sivuääni tarvitse lisätutkimuksia. Seuraava kontrollikäynti on 1-vuotisrokotuksen yhteydessä.

Pikseli antoi hienosti tutkia itsensä lähes rimpuilematta. Rabies-rokote aiheutti lyhytkestoisen kirvelyn ja pienen levottomuuden, mutta Pikseli ei vinkunut kummastakaan rokotteesta. Painoa Pikselille oli kertynyt 4,3 kiloa. Eläinlääkäriltä lähtiessämme Pikseli väsähti jalkakäytävälle ja se piti kantaa kotiin. Kotona loppuilta meni melkeinpä koisaillessa.

Koirapuistossa

huhtikuu 25th, 2010

Kävimme ensimmäistä kertaa Pikselin kanssa koirapuistossa. Kuulimme huhun, että Kakolanmäellä on koirapuisto ja lähdimme etsimään sinne reittiä. Puisto löytyi ja se oli siisti ja mukavankokoinen hiekkakenttä jota ympäröi toiselta laidalta kallioseinämä, jonka takana on Kakolan vankila-alue.

Koirapuisto oli tyhjillään kun saavuimme paikalle. Se olikin ihan hyvä, niin Pikseli pääsi tutustumaan ensin alueeseen rauhassa. Vähän ajan kuluttua sinne tuli coton de tulear-veljekset, joiden kanssa Pikseli pääsi leikkimään ja juoksemaan. Myöhemmin paikalle puuskutti vielä isokokoinen mutta säyseä mopsi.

Miniatyyri arkitokossa

huhtikuu 24th, 2010

Olimme keskiviikkona Varsinais-Suomen pihakoirien arkitottelevaisuuskurssilla. Pikseli oli lähtiessä vähän väsynyt, mutta paikan päällä virtaa riitti. Kivointa näytti olevan muiden pihakoirien moikkailu, mutta itse koulutuskin meni mallikkaasti. Ensimmäisessä harjoituksessa kouluttaja tervehti koiran ja kaikkien tassujen piti pysyä maassa. Sitten harjoiteltiin luoksetuloa ja lopuksi maahanmenoa. Pikselin peppu oli kyllä vähän ilmassa, mutta nyt kotona harjoittelun myötä hanuri pysyy maassa.

Koulutuksessa suurin osa koirista oli aikuisia. Oli hauskaa taas nähdä, kuinka eri kokoisia ja näköisiä pihakoirat ovat. Paikalla oli myös Pikseliä kaksi viikkoa nuorempi pentu, jonka kanssa Pikseli pääsi telmimään oikein kunnolla. Vaikka Pikseli on vanhempi, se oli selvästi toista pentua pienempi.

Bussimatkalla kotiin tapasimme sattumalta vielä toisenkin pihispennun, joka oli myös nuorempi ja suurempi kuin Pikseli. Meillä on miniatyyrikoira.

Saunakaveri

huhtikuu 18th, 2010

Olemme saunoneet Pikselin kanssa nyt kaksi kertaa. Ekalla kerralla katupölyinen Pikseli piti pestä, joten päätimme tutustuttaa sen samalla saunomiseen. Aluksi sitä vähän hermostutti ja se nuoleskeli lauteita, kunnes päätti käydä makuulle rentoutumaan. Tarjoilimme Pikselille kokoajan vettä kiulusta. Sitten kun koira alkoi läähättää, veimme sen suihkuun pesuun. Keitimme pesuaineeksi nesteen pesupähkinöistä. Pikseli antoi pestä ja kuivata itsensä kitisemättä ja riehumatta.

Tänään oltiin uudelleen saunassa. Pikseli oli jo paljon rennompi ja hengaili ylälauteella yllättävänkin pitkään ennen kuin alkoi läähätyttää. Silmät alkoivat jopa luppaisemaan ja haukotutti.

Nyt on aika siirtyä pesuhuoneen puolelle.

Viime päivien kuulumisia

huhtikuu 12th, 2010

Pikseli kasvaa silmissä. Sen raajat ovat venähtäneet eikä Pikseli näytä enää niin vauvalta. Toinenkin korva on alkanut kääntyä alaspäin eikä se enää sojota minne sattuu. Silmät ovat entistä ruskeammat. Vaihdoimme vihdoin uuden kaulapannan, joka ostettiin jo ennen Pikselin saapumista. Kasvattajalta saatu pinkki pentupanta palveli aika pitkälle siis.

Pikseli tekee tarpeensa pääsääntöisesti ulos, jonne viemme sitä melkeinpä tunnin välein. Rohkenimme viikonloppuna laittamaan matot lattialle ja verhot alas, eikä Pikseli ole kiinnittänyt verhoihin mitään huomiota. Olohuoneen matto on Pikselin uusi lempimakoilupaikka ja keittiön räsymaton tupsut herättävät kiinnostusta. Tänään sattui erikoinen pissavahinko matolle touhuilun päätteeksi. Olkkarista alkoi kuulua pientä haukahtelua, ja matolta löytyi luu pienessä pissalammikossa sekä hämmentynyt koiranpentu.

Luonteeltaan Pikseli on jo vähän rauhallisempi. Sunnuntaina oli 10 ihmistä kylässä eikä Pikseli riehunut hirveästi. Siankorvan jäystäminen ja nukkuminen olivat tärkeämpää. Mattojen myötä Pikseli ei kinua enää niin usein syliin vaan makoilee mieluusti myös lattialla. Pikseli kävelee reippaammin myös vilkkaassa keskustassa eikä inise enää vastaantulijoiden perään.

Ilmoitimme Pikselin pentukouluun, joka alkaa toukokuun alussa. Koulutukseen sisältyy neljä tunnin mittaista kokoontumista. Toivottavasti Pikseli viihtyy ja me saadaan hyviä vinkkejä kotona kouluttamiseen.

Pikseli ja kevään ekat leskenlehdet.

Kevätrientoa

huhtikuu 6th, 2010

Siskoa moikkaamassa

huhtikuu 6th, 2010

Yksi pääsiäisen kohokohdista oli vierailu Pikselin siskon Maisan ja Maisan perheen luona Hämeenlinnassa. Sisarukset leikkivät (oikeastaan riehuivat) keskenään n. kolme tuntia. Välillä pentuja läähätytti kovin ja oli tauon paikka, jolloin molemmat käväisivät juomassa sopuisasti vierekkäisistä vesikupeista. Tosin sekin oli melkoista läiskyttämistä sillä naapurin vesi vaikutti paremmalta, jolloin molemmilla oli naama samassa kupissa ja välillä vesi juotiin jopa toisen suusta. Molemmat saivat myös omat siankorvat natustettavaksi, mutta niidenkin kohdalla siskon herkkupala oli houkuttavampi ja nahisteluksi sekin sitten meni. Kuulostaa tyypilliseltä sisaruskateudelta. ;-)


Riehumisen lomassa oli hauska seurata kahta sisarusta. Maisa oli jo naamastaan nuoren pihiksen näköinen. Kuono näytti pitkältä ja tummat piirteet toivat kasvoihin ilmekkyyttä, kun taas Pikseli näyttää edelleen aika vauvalta naamakurttuineen ja vaaleine piirteineen. Maisa painoi 500 grammaa enemmän kuin Pikseli ja oli hieman kookkaampi.

Tapaaminen oli kiva juttu. Pikseli pääsi leikkimään ja me pääsimme vaihtamaan kuulumisia Maisan omistajien kanssa. Odotamme innolla myös muiden Pikselin sisarusten ja omistajien tapaamista.

Pääsiäinen maalla

huhtikuu 4th, 2010

Pikseli matkusti junalla pääsiäiseksi maalle. Matka taittui eläinvaunussa leppoisasti nukkuen, vaikka ympärillä vinkui useampi koira. Perillä maalla olikin sitten kaikenlaista tutkittavaa: uudet nurkat, iso piha ja metsä, kissat ja uudet ihmiset. Pikseli käyttäytyi varsin mallikkaasti tällä kertaa vieraissa, vaikka jännitettiinkin aluksi että millaisen riehuntahepulin pikkukaveri saa.

Uusista ihmistä tuli heti ystäviä, joiden syliin piti kaivautua. Kissatkin olivat ihan ok, vaikka tutustuminen tapahtuikin kissojen ehdoilla, eli Pikseli sylissä ja kissa maassa tuijottamassa Pikseliä ja vähän haistamassa. Uudet mestatkaan eivät jännittäneet, vaan pikkukaveri nukkui melkein paremmin kuin kotona, ja vielä kissojen vanhassa korissa. Pikseli ei tuhonnut paikkoja, mitä nyt yhtä tiettyä huonekasvia piti välillä käydä näykkäämässä.


Ulkona oli ihanaa nuuskutella vapaana ja perjantaina pääsi paistattelemaan auringossakin. Muuten säät olivat tosi ankeat, mikä ei kyllä haitannut, kun lauantaina Pikseli pääsi peuhaamaan siskonsa Maisan kanssa ja loppupäivä kuluikin höyhensaarilla. Maisan ja Pikselin tapaamisesta on luvassa oma postaus lähiaikoina!