Archive for the ‘Jokapäiväistä’ Category

Jännitystä ja ulkoilua

marraskuu 13th, 2011

Pikseli on tottunut maalaiselämään hyvin. Alussa se haukkui pienintäkin ääntä ja säntäili ympäri taloa, kantaen mukanaan pientä nallea, jota se hartaasti hoivasi ja puhdisteli. Sittemmin Pikseli on taas oma itsensä: se kyylää ikkunasta ulos, haluaa leikitystä ja repii lelunsa kappaleiksi. Rakas nallekin koki kovan kohtalon. :-)

Tosin luulemme, että Pikselillä on nyt alkanut ns. mörkövaihe, eli se pelkää pimeää enemmän kuin yleensä ja pompsahtaa karkuun olemattomia asioita.

Asumme nykyään 30 kilometria Turusta pienen kylän kirkonkylällä. Ympärillä on paljon peltoja, joiden laitamilla Pikseli pääsee kulkemaan vapaana, ja hieman pidemmälle lenkkeiltäessä löytyy myös hyvän kokoisia metsiäkin.

Viikko sitten lähdimme vierailulle Vantaalle Jarkon perheen luokse. Siellä Pikseli pääsi kunnon metsälenkille Tellun ja portugalinpodengo-pennun Raunan kanssa. Metsässä pääsi kulkemaan polkuja pitkin useita kilometrejä ja koirat saivat juosta vapaana. Metsästä löytyi myös laaja hiekkakuoppa, jonka keskellä oli lampi jossa koirat kävivät uimassa. Mahtoi olla kylmää vettä!

Koirajengi valppaana. Vasemmalta alkaen, Rauna, Tellu ja Pikseli

Kiire ja kadonnut kamera

lokakuu 24th, 2011

Pitkästä aikaa. Pikselin blogissa on ollut hiljaista sitten heinäkuun, mutta kyllä täällä vielä ollaan, vaikkakin taustalla. Loppukesä ja alkusyksy olivat vähän kiireistä aikaa, kun mentiin naimisiin ja ostettiin talo. Pikselillä on nyt reilu 3000 neliön tontti vahdittavana maalla :) Hukattiin kamerakin jo elokuun alussa, eikä se ole tullut vastaan vieläkään, tuskin tuleekaan. Pikselin kesäkuvat hävisivät harmillisesti kameran mukana.

Kirjoittellaan lisää landekuulumisia kun ostetaan uusi kamera. Pikkukaveri on kyllä vieraillut parissa muussa blogissa oman blogihiljaisuuden aikana, joten kuvia löytyy Uuden musteen Pikselikimara- ja Pikseli yökylässä-postauksissa sekä Peppi Poulainin Täydellinen päivä-postauksessa.

Pikseli Peppi Poulain-blogissa

Valo tuli

helmikuu 6th, 2011

Aurinko on taas laitettu päälle! Mahtavat ulkoilusäät ovat vieneet meidät maalle ja metsään, tässä muutamia ulkoilukuvia.




Pikselillä oli juoksujen jälkeen vähän sellaiset “ei musta oo mihinkään”-teinifiilikset, mutta nyt hetkellisesti laskenut itsetunto taitaa olla taas palautunut. Koirapuistossa Pikseli on jälleen porukkaa juosten vetävä leikittäjä, kuten ennen juoksuja. Paitsi jos paikalla on vain yli-innokkaita uroksia. Juoksujen jälkeen Pikseli on ollut vähän hitaasti syttyvä tai pelkästään paikallaan jököttävä ankeilija, mutta nyt tosiaan pikkukaverissa on taas virtaa ja sosiaalisuutta! Nähtiin eilen koirakamu Kamu, jonka kanssa meni loppusyksystä vähän tassut ristiin, kun Kamu alkoi rähistä (ei vihaisesti vaan leikin lomassa) ja Pikseli ei tajunnut rähinää ollenkaan, luimisteli vaan. Molemmilla on nyt juoksut ohi (tai Kamulla ihan kohta) ja leikki luisti jälleen. Pikseliä ei haitannut, vaikka Kamu kuulosti rikkinäiseltä leijonalta ja molemmat alistivat ja pomottivat taas yhtä paljon ja vauhtia riitti :)

Hyvästi nappulat, tervetuloa raakaruoka!

tammikuu 1st, 2011

Pikseli aloitti joulukuun alussa barffauksen. Olin kokeillut jo aiemmin antaa pikkukaverille porkkanaa ja raakaa kananmunaa ruuan seassa ja jauhelihaahan Pikseli on saanut melkein aina päivittäin. Koska Pikseli ei ole herkkävatsaista sorttia, päätimme vaihtaa ruokavalion kertarykäisyllä.

Nappulat jäivät historiaan ja tilalle tuli raaka jauhettu liha ja kasvikset sekä lihaisat luut. Aamupalaksi siis raakoja kasviksia soseutettuna sekä jauhelihaa, tilkka pellavansiemenöljyä, marjarouhetta ja/tai pakastemarjoja. Iltapäivällä sitten luuateria, jonka annamme jäisenä, koska Pikselistä on tullut uuden, taivaallisen makuisen ruuan myötä kamala hotkija.

Ostamme luut ja lihat Barffi tassusta, jonka safkoihin ollaan tosi tyytyväisiä. Tähän mennessä ollaan ostettu kananjauhelihaa, lampaanjauhelihaa, kanansiipiä, naudan sydäntä ja kalkkunankauloja. Jauhelihat ovat kilon paketeissa, joten pidetään ruokatalkoot ja pakataan aamupalat valmiiksi pusseiksi pakastimeen, jottei tarvitse joka aamu punnita ja säätää grammoja kohdilleen. Jauhelihan lisäksi pussiin pakataan kasvissörssöä, jonka teemme itse. Blenderissä pyöri viimeksi ainakin kesäkurpitsaa, porkkanaa, kurkkua, merilevää, mustikkajauhetta, tuoretta mustikkaa, pinaattia ja omenaa.

Sörssöt pussiin ja puntarille

Barffaus ei ole tuntunut lainkaan hankalalta. Yökyläillessä ollaan kääräisty jäiset safkat sanomalehteen ja kuljetettu pienessä kylmälaukussa mukana. Tuntuu kivalta katsella, kun Pikseli on niin intsinä uudesta ruuasta, kaikki menee alas mitä annetaan. Palkkioksi kelpaa kurkun- tai tomaatinpala, seuraavaksi ajattelin kokeilla kuivattaa naudan sydämestä ekstraherkkupalkintoruokaa.

Ja miten raakaruoka onkaan vaikuttanut Pikseliin. Kakan määrä on pienentynyt pariin pieneen nököseen ja kerrat ovat harventuneet viidestä kolmeen. Entinen pahainen paukuttelija on tiessään, eli Pikselillä ei ole enää niin paljon ilmavaivoja ja se juo paljon harvemmin. Turkkikin tuntuu pehmeämmältä. Kuten jo mainitsin, Pikselistä on tullut ruuanhotkija ja vähän kerjääjäkin, kun pikkuinen on tajunnut, että ruoka on nykyään aina hyvää. Pikselihän ei oikein ikinä lämmennyt kunnolla nappuloihin, vaan närppi kupin pikkuhiljaa tyhjäksi. Tähän mennessä barffaus on siis sujunut hyvin, toivottavasti jatkossakin!

Siinä meni viimeinenkin pehmolelu

marraskuu 14th, 2010

R.I.P. Aivot

Pehmofriikit

syyskuu 6th, 2010

Pikselin pehmoleluarmeija koostuu silmä- ja korvapuolista, jo muutamaan kertaan kokoon parsituista olioista. Tässä heistä kollaasi. Järjestyksessä ylhäältä alas, vasemmalta oikealle: Lobotomia-Snoopy, naamaton dino, mystinen kaulurihahmo, epäonnistunut kärsäleikkaus -possu, ex-strutsi nykyinen aivo ja kaiken kokenut riekko. Kuvasta puuttuu nussi-lammas.

Kiehnääjä

kesäkuu 21st, 2010

Pikseli on löytänyt maassa kiehnäämisen ihanuuden. Lenkillä ollessa vastaan saattaa tulla vastustamaton kohta johon pitää heittäytyä selälleen kierimään. Tällainen kohta jää mieleen, ja seuraavalla lenkkikerralla samalla paikalla toistetaan toimenpide uudelleen.

Tänään kieriminen nurmikolla tuntui erityisen hyvältä. Pyörimisen jälkeen huomattiin että koirahan haisee aivan kananpaskalle. Viehättävää. Kotiin päästyämme koira välittömästi suihkuun. Kunnon kuivauksen jälkeen raasulle tuli kuitenkin vilu ja käärittiin se sitten lämpimään nyyttiin. Siihen oli mukava nukahtaa.

Auringonpalvoja

toukokuu 15th, 2010

Torstaina alkoi kesä ja puutalokotimme lämpeni sisältä sen verran, että korvasimme tuplaikkunat hyttysverkoilla ja olemme tuulettaneet jatkuvasti. Voimistuneet äänet ulkoa eivät ole Pikseliä häirinneet, mitä nyt kovaäänisimpiä lintuja pitää vähän mulkoilla.

Kuumuus hidastaa pikkukaveria jonkin verran. Läähätys alkaa jo kun päästään ovesta ulos ja lähimpään nurmikenttään on mukava kellistyä makaamaan. Vesi maistuu nyt useammin ja ollaan otettu vesipullo ja kuppi pidemmille ulkoiluille mukaan. Pikseli hakeutuu yleensä aurinkoiseen kohtaan ja jää siihen köllöttämään, vaikka sillä onkin kuuma. Selvä auringonpalvoja siis.

Tyhjäksi läiskytetty juomakuppi ja läähättäjä koirapuistossa.

Koulutuksia ja koiravieras

toukokuu 9th, 2010

Mennyt viikko oli varsin kiireinen sekä meillä että Pikselillä. Tiistaina alkoi pentukoulu, keskiviikkona oltiin Varsinais-Suomen pihakoirien arkitokossa, torstaina Jarkko ja Pikseli kävivät koirapuistossa, perjantaina koirakaveri Putti kävi kylässä ja eilen lauantaina Pikseli oli ekaa kertaa hoidossa illan ja yön.

Säntäilyä pihistokon päätteeksi

Pentukoulussa meni hyvin. Ekalla kerralla harjoiteltiin istumista, luoksetuloa, leikkimistä ja paikallaoloa. Pikseli osasi nuo jutut jo, eli ei ollut vaikeaa. Pikkukaveri oli tapansa mukaan tosi tosi innoissaan kaikista muista pennuista, ja nähtiin sattumoisin vilaukselta myös Pikselin sisko Manta, joka oli tullut toiselle kurssille.

Pihistokossa harjoiteltiin vähän haastavampia juttuja, kuten seuraamista eri tilanteissa, katsekontaktia ja paikallaanoloa. Pikseli alkoi loppuvaiheessa väsyä eikä jaksanut enää keskittyä. Isommilta koirilta näytti vieressä remmissä kävely sujuvan huomattavasti paremmin kuin Pikselillä, mutta emme olekaan harjoitelleet sitä vielä ollenkaan. Jotain haastetta pentukurssille ;) Lopuksi Pikseli pääsi vielä telmimään parin muun pennun kanssa.

Ensin katsotaan hampaat ja sitten tositoimiin

Rai rai rai!

Perjantaina Pikseli sai ekaa kertaa koiravieraan kylään. Putti on 8-kuukauden ikäinen pörröinen pikku-uros, joka on ollut meillä hoidossa ennen Pikselin tuloa. Pikseli myllytti rauhallisempaa Puttia pari tuntia. Välillä oli hiljaisempaa, kun koirat kävivät juomassa tai nostettiin ne hetkeksi syliin rauhoittumaan, mutta suurimman osan ajasta meno oli aika villiä. Vieraiden lähdettyä Pikseli nukkui pari tuntia putkeen.

Koirat linkouksessa

Lauantaina Pikseli lähti hoitoon, kun me suuntasimme polttareihin. Oli kyllä kamalaa saatella pikkuinen autoon, tirautin pienen itkunkin itsekseni, mutta kaikki meni kuulemma tosi hyvin. Pikseli ei vikissyt yhtään, vaan oli tosi sosiaalinen ja kiltti hoidokki. Saatiin tänään pikkuinen takaisin ja koko päivä on mennyt loikoillessa. Ensi viikko on onneksi rauhallisempi, vaikka Pikseli saakin perjantaina hoitajan tänne kotiin, kun tämän viikon polttarisankarit menevät naimisiin.

P.S. Pikseliltä irtosi eka hammas!

Äläs karkaa uusi kaveri!