Kävimme sunnuntaina retkellä Nummessa ja Kuuvuorella, ja poikettiin myös kaverillamme Mikolla kylässä.
Archive for the ‘Jee!’ Category
Vierailu toisessa blogissa
marraskuu 8th, 2010Maisa-siskoa moikkaamassa
heinäkuu 22nd, 2010Kävimme Pikselin kanssa toista kertaa moikkaamassa Maisa-siskoa ja Maisan omistajia Hämeenlinnassa. Kokoero oli ehkä hiukan tasoittunut viime kerrasta, mutta Maisa oli kuitenkin raajoiltaan ja säkältään pari senttiä Pikseliä isompi. Tässä kuvia temmellyksestä, jota kesti neljä tuntia.

Välillä luoksetulokin onnistuu. Maisa vasemmalla ja Pikseli oikealla.

Valkoinen-punainen Pikseli ja valkoinen-riistanvärinen Maisa.

Pentujen temmellystä.

Maisa edessä ja Pikseli takana.

Juoksukisa takaisin kotiin.

Taistelu sohvan herruudesta.

Tapaamisen lopputulos on väsymys.
Uudet valjaat
heinäkuu 12th, 2010Laahustimme eilen helteessä Stockmannin lemmikkiosastolle (mikä oli onneksi mukavan viileästi ilmastoitu) ostamaan Pikselille uusi kaulapanta ja valjaat, jotka puettiin heti päälle. Valjaiden merkki on suomalainen Hurtta, jonka hihnan laatuun ollaan oltu todella tyytyväisiä. Valjaat tuntuivat heti hyvältä ostokselta ja istuivat napakasti pienelle Pikselille. Säätövaraakin on sitten kun rintakehä levenee.
Seuraavana ohjelmassa on neljän päivän mökkireissu Kustaviin. Katsotaan, löytääkö Pikseli uimisen ihanuuden.

Hymyilyttää, kun on hellettä ja uudet valjaat.
Iskän tapaaminen
heinäkuu 7th, 2010Tänään Pikseli tapasi isänsä Tommyn ylioppilaskylän koirapuistossa. Kuten Tommyn omistajat arvelivatkin, Tommy ei kauheasti välittänyt Pikselistä, sillä se on 7-vuotias äärimmäisen rauhallinen herrasmies ja Pikseli rämäpäinen riehuja, ainakin muiden koirien kanssa. Onneksi mukana oli toinen uros, 2-vuotias Ruuti, joka oli heti Pikselin kanssa samalla tasolla ja leikkimistä jatkuikin kahden tunnin ajan lähes tauotta. Olipa kivaa nähdä Tommy ja oli mukavaa että Pikseli ja Ruuti tykkäsivät kovasti toisistaan.

"Etäinen isä" Tommy ja taustalla Pikseli

Pikseli ja Ruuti juuri ennen leikkiä.

Ruutin ja Pikselin leikkimistä.

Tämä kuva tiivistää kahden tunnin koirapuistovierailun tunnelmat.

Pikseli ja Tommy ennen eron hetkeä.
Eka uinti
heinäkuu 6th, 2010Kävimme eilen Ruissalossa Turun “virallisessa” koirien uimapaikassa ekaa kertaa. Sinne löytäminen oli vaikeaa, koska sitä ei mainosteta missään eikä sinne ole opasteita, mutta löytyi lopulta kun valitsimme oikean polun. Itse ranta oli pieni ja kivikkoinen. Pikseli, joka tykkää kahlata, kahlasi heti syvälle ja vahingossa joutui uimaan, kun tassut eivät enää ylettyneetkään pohjaan. Tästä hiukan hätääntyneenä Pikseli suuntasi heti takaisin rantaan. Mutta hetken kuitenkin raasu polskutti. Tässä siitä todiste.

Juhannus maalla
kesäkuu 30th, 2010Vietimme mukavan rennon juhannuksen Hämeessä Tanttalassa, varmasti myös Pikselin mielestä. Pikseli sai olla vapaana lähes koko juhannuksen. Isolla pihalla oli kiva nuuskuttaa ja kirmata ympäri taloa. Tässä muutama kuva tunnelmista.

Matkat taitettiin autolla jossa Pikselillä oli oma turvavyö. Toisessa kuvassa ollaan perillä petankkia pelaamassa.

Pikselin lempipaikka sisällä. Luulee olevansa kissa...

Pihalla katselemassa.

Herkuttelija. Söi muuten sienen ja oksensi.

Lopulta väsytti kovin.
Sukulointiviikonloppu Vantaalla
toukokuu 23rd, 2010Pikselin toinen junareissu johdatti meidät Vantaalle Jarkon perheen luo. Pikseli oli jälleen reipas ja rauhallinen junamatkailija, joka tosin oli purkanut suurimman energiansa riehumalla ennen matkaa jälleen Putin kanssa ja seikkailemalla meidän työpaikoilla ja kesäterassilla.

Omalla tyynyllä matkustaa hän.
Tsekattiin äidin uusi koti ja Pikseli hurmasi äidin. Levättiin, katsottiin paljon telkkua (Pikselin suosikki oli dokumentti susista), käytiin Käpylän kyläjuhlilla, tavattiin siskon rottweiler Ella sekä Pikselin veli Wiljami. Ella on jo vanha rouva, joka ei ihan syttynyt riekkuvaan pikkupentuun, mutta sieti rääpälettä ihan kivasti. Muutama murahdus piti kyllä päästää ja kunnon mulkaisut, suurimman osan ajasta Ella oli selin Pikseliin

Turvallisin lähestymistapa
Tänään treffattiin Wiljami koirapuistossa. Pennut olivat heti samalla aaltopituudella ja vatkasivat keskenään puolitoista tuntia. Tähän mahtui monta takaa-ajoleikkiä, kuopankaivuuleikki, kepinriistoleikki ja monta pystypainia. Takaa-ajoleikin tiimellyksessä Pikseli haukahteli ja murisi Wiljamille, joka on ekaa kertaa millekään koiralle. Taisi olla jotain jäänyt hampaankoloon pentulaatikosta.

Parit pystypainit

Hetken tauko
Korson koirapuistossa oli omat puolet isoille ja pienille koirille. Me oltiin tietysti pienten puolella, ainoina. Isojen puolella oli paljon enemmän koiria, jotka kävivät aidan toisella puolella katselemassa kiinnostuneina pienten vääntöä.
Wiljami on hieman isompi kuin Pikseli ja huomattavasti vaaleampi. Tosi söpö ja kiltin oloinen pikkumies. Pikselin ja Wiljamin menoa katsellessa huomasimme paljon samoja piirteitä pentujen tavoissa liikkua ja reagoida. Telmimisen jälkeen koirat olivat kunnolla mudassa ryvettyneitä, onneksi Pikseli sai pyyhkeen lainaan. Oli tosi kiva katsella Wiljamin ja Pikselin leikkivän, kun vanhat tutut kohtasivat jälleen.

Mortonki iso musta!
Koulutuksia ja koiravieras
toukokuu 9th, 2010Mennyt viikko oli varsin kiireinen sekä meillä että Pikselillä. Tiistaina alkoi pentukoulu, keskiviikkona oltiin Varsinais-Suomen pihakoirien arkitokossa, torstaina Jarkko ja Pikseli kävivät koirapuistossa, perjantaina koirakaveri Putti kävi kylässä ja eilen lauantaina Pikseli oli ekaa kertaa hoidossa illan ja yön.

Säntäilyä pihistokon päätteeksi
Pentukoulussa meni hyvin. Ekalla kerralla harjoiteltiin istumista, luoksetuloa, leikkimistä ja paikallaoloa. Pikseli osasi nuo jutut jo, eli ei ollut vaikeaa. Pikkukaveri oli tapansa mukaan tosi tosi innoissaan kaikista muista pennuista, ja nähtiin sattumoisin vilaukselta myös Pikselin sisko Manta, joka oli tullut toiselle kurssille.
Pihistokossa harjoiteltiin vähän haastavampia juttuja, kuten seuraamista eri tilanteissa, katsekontaktia ja paikallaanoloa. Pikseli alkoi loppuvaiheessa väsyä eikä jaksanut enää keskittyä. Isommilta koirilta näytti vieressä remmissä kävely sujuvan huomattavasti paremmin kuin Pikselillä, mutta emme olekaan harjoitelleet sitä vielä ollenkaan. Jotain haastetta pentukurssille
Lopuksi Pikseli pääsi vielä telmimään parin muun pennun kanssa.

Ensin katsotaan hampaat ja sitten tositoimiin

Rai rai rai!
Perjantaina Pikseli sai ekaa kertaa koiravieraan kylään. Putti on 8-kuukauden ikäinen pörröinen pikku-uros, joka on ollut meillä hoidossa ennen Pikselin tuloa. Pikseli myllytti rauhallisempaa Puttia pari tuntia. Välillä oli hiljaisempaa, kun koirat kävivät juomassa tai nostettiin ne hetkeksi syliin rauhoittumaan, mutta suurimman osan ajasta meno oli aika villiä. Vieraiden lähdettyä Pikseli nukkui pari tuntia putkeen.

Koirat linkouksessa
Lauantaina Pikseli lähti hoitoon, kun me suuntasimme polttareihin. Oli kyllä kamalaa saatella pikkuinen autoon, tirautin pienen itkunkin itsekseni, mutta kaikki meni kuulemma tosi hyvin. Pikseli ei vikissyt yhtään, vaan oli tosi sosiaalinen ja kiltti hoidokki. Saatiin tänään pikkuinen takaisin ja koko päivä on mennyt loikoillessa. Ensi viikko on onneksi rauhallisempi, vaikka Pikseli saakin perjantaina hoitajan tänne kotiin, kun tämän viikon polttarisankarit menevät naimisiin.
P.S. Pikseliltä irtosi eka hammas!

Äläs karkaa uusi kaveri!
Tehosterokotus ja hiipunut sivuääni
huhtikuu 26th, 2010
Kävimme tänään ottamassa Pikselille tehosterokotukset ja samalla Rabies-rokotuksen. Eläinlääkäri kuunteli taas sydämen, tällä kertaa sekä tavallisella että elektronisella stetoskoopilla. Pieni sivuääni kuului enää elektronisella stetoskoopilla vaivoin ja se oli ykkösen luokkaa asteikolla 1-6 (viimeksi oli 2). Eli sivuääni on hiipunut! Lääkäri oli sitä mieltä, että ääni on häviämässä eikä sivuääni tarvitse lisätutkimuksia. Seuraava kontrollikäynti on 1-vuotisrokotuksen yhteydessä.
Pikseli antoi hienosti tutkia itsensä lähes rimpuilematta. Rabies-rokote aiheutti lyhytkestoisen kirvelyn ja pienen levottomuuden, mutta Pikseli ei vinkunut kummastakaan rokotteesta. Painoa Pikselille oli kertynyt 4,3 kiloa. Eläinlääkäriltä lähtiessämme Pikseli väsähti jalkakäytävälle ja se piti kantaa kotiin. Kotona loppuilta meni melkeinpä koisaillessa.
Koirapuistossa
huhtikuu 25th, 2010Kävimme ensimmäistä kertaa Pikselin kanssa koirapuistossa. Kuulimme huhun, että Kakolanmäellä on koirapuisto ja lähdimme etsimään sinne reittiä. Puisto löytyi ja se oli siisti ja mukavankokoinen hiekkakenttä jota ympäröi toiselta laidalta kallioseinämä, jonka takana on Kakolan vankila-alue.

Koirapuisto oli tyhjillään kun saavuimme paikalle. Se olikin ihan hyvä, niin Pikseli pääsi tutustumaan ensin alueeseen rauhassa. Vähän ajan kuluttua sinne tuli coton de tulear-veljekset, joiden kanssa Pikseli pääsi leikkimään ja juoksemaan. Myöhemmin paikalle puuskutti vielä isokokoinen mutta säyseä mopsi.


