Archive for the ‘Jee!’ Category

Kolmevuotias

January 2nd, 2013

Töttöröö, Pikseli täytti tänään kolme vuotta! Aika on mennyt kuin siivillä, neljännet juoksutkin loppuivat juuri. Onnea myös muille Simpuran M-pennuille, eli Maisalle, Mantalle, Murulle ja Wiljamille!

Ylläolevan upean muotokuvan otti jälleen kerran hoitotäti Susanna Kaapu, jonka työhuonetta Pikseli on käynyt vartioimassa. Ja vaikka tässä blogissa on ollut hiljaista, Pikseli vieraili marraskuussa Mikon blogissa.

Pikseli ja Kamu

October 28th, 2012

Aikaa on taas hujahtanut viime postauksesta. Tällä kertaa luvassa on kuvia Pikselin ja Kamun pöljäilyistä. Kamu on Pikselin paras kaveri ja meininki on välillä aikamoista, kun Kamu tulee Pikselille yökylään. Molemmat koirat ovat kyllä rauhoittuneet tosi paljon vuosien varrella, mutta kaverukset saavat silti hyvin edelleen innostettua toisensa leikkimään. Tässä otoksessa on kuvia kahdelta vierailulta.

Pihakoiria treffaamassa

July 4th, 2012

Ajeltiin viime viikonloppuna Vahdolle moikkaamaan muita pihakoiria uimisen ja metsälenkin merkeissä. Pikseli jänskäili alussa kun muut haistelivat ja ärisivät sille vähän yhdessä ja erikseen ottaen selvää mikä Pikseli on koiriaan, mutta pikkukaveri rentoutui kun muutkaan eivät kiinnittäneet siihen enää sen suurempaa huomiota.

"Antaudun".

Metsälammen rannalla Pikseli kahlaili vähän ja tyytyi katselemaan todellisten uimamaistereiden menoa. Myös rannassa oli sen verran kova meno, että Pikseli katseli pääosin vähän etäämmältä ja kerjäsi ihmisiltä herkkuja. Välillä alkoi Pikselinkin menojalka vipattaa.

Kamera ei pysy vauhdissa mukana.

Oli tosi kivaa nähdä muita pihiksiä pitkästä aikaa. Pikseli tsemppasi hienosti laumassa, johon se tuli uutena. Nykyinen lähinnä ihmisten kanssa rentoilija muuttui lauman myötä jälleen leikkisäksi toisten koirien kanssa puuhastelijaksi.

Hyvän mielen haaste

June 24th, 2012

Saatiin Maikilta hyvän mielen haaste Armi ja Kerttu -pihakoirien blogista. Haasteen tarkoitus on seuraava:

Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä.

Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää). Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen).

Pikselin hyvän mielen lista on seuraavanlainen, satunnaisessa järjestyksessä:

  1. Yhdessäolo. Pikseli on hengailijakoira, joka viettää mieluiten aikansa meidän kanssamme, kyljessä kiinni. Tosin jos seurassa on joku silittelijä, joka leikittää ja antaa herkkuja, Pikseli vaihtaa kyllä meidät häneen hetkessä.
  2. Veto- ja palloleikit. Parasta on, kun joku jaksaa pelailla.
  3. Herkut. Pikseli ei jaksa nähdä vaivaa luun kanssa jos tarjolla saattaisi olla jotain helpommin syötävää. Pienen koiran surullisella katseella aika usein jotain herkkuja irtoaakin.
  4. Auringonpalvonta. Missä tahansa on aurinkoinen läntti, siinä makaa Pikseli.
  5. Koirakaverit. Pikseli kelpuuttaa yhä harvemmat leikkikavereikseen. Ystävän pitää olla juuri oikeanlainen (ei liian nössö tai liian päällekäyvä, ruttunaamainen tai kova haukkumaan) ja sellainen on Pikselin paras ystävä Kamu. Myös uusi tuttavuus Justiina on kelpuutettu leikkikaveriksi.
  6. Oma piha. Reviirin vahtiminen vaikuttaa olevan mieluinen tehtävä ja heti ovelta voi lähteä juoksemaan ihan täysiä!
  7. Vakkarihoitajat. Pikseli on sen verran iisi kaveri, että hoitajia löytyy aina tarvittaessa. Pikseli ei jää koskaan itkemään meidän perään, kun hoitopaikka on tuttu ja kiva paikka.
  8. Maailman kiltein koira. Pikseli on tosi helppo koirakaveri, koska se ei ole kovapäinen mielenosoittaja, vaan pehmeä ja tottelevainen (tietysti joskus vähän viiveellä).
  9. Sopeutuvainen pikkukaveri. Pikseli sopeutuu tosi hyvin erilaisiin tilanteisiin, kuten kaikenlaisiin kulkuvälineisiin, uusiin paikkoihin ja ihmisiin sekä yksinoloon. Me jännitetään uusia asioita yleensä Pikselin puolesta, mutta Pikseli hoitaa tilanteen lungisti. Myös Pikselin vatsa on erittäin sopeutuvainen eikä oireile uusista ruuista.
  10. Energiamäärältään meille sopiva. Pikseli jaksaa reippailla meidän kanssa luonnossa vaikka kolme tuntia, mutta nukkuu reissun jälkeen kunnon päikkärit. Se ei tarvitse pitkällistä riehutusta tai lenkitystä, mutta jaksaa tarvittaessa tosi hyvin.

Lähetämme haasteen eteenpäin seuraaville blogeille: Uusi Muste, Peppi Poulain, Gotlannissa, Hippu ja Lilli sekä Pari pientä ja iso.

Pallohullu

June 1st, 2012

Saatuaan lahjaksi vanhan fudiksen, Pikseli on löytänyt palloilun ihanuuden. Pikseli juoksee pallon perässä raivokkaasti, retuuttaa sitä ja pukkaa pallon ilmasta kuonollaan. Ja tietenkin pomppii. Kuvan pallo on tosin pikku-rottweiler Wilman, jonka Pikseli omi itselleen vanhemman oikeudella.

Kallavuorella

May 24th, 2012

Valloitettiin Mynämäen Kallavuori jo kuukausi sitten, mutta postaus jäi vähän jalkoihin. Saatiin paikasta vihje lähiseudulla varttuneelta ystävältä. Paikka oli kyllä kiva ja maisemat hienot! Ei käyty tutkimassa vuorenrinteen luolia, koska törmättiin huipulla käärmeeseen ja alkoi puistattaa.

Pihakoira valloitti vuoren

Mentiin Pikselin kanssa agilitykurssille! Viidestä treenikerrasta kolmas on tänään. Pikseli hiffaa aika nopeasti mitä pitää tehdä, mutta me ollaankin sitten vähän hitaammin oppivia ohjaamisessa. Välillä Pikseli ei siis tiedä oikein mitä pitäisi tehdä, kun mekään ei oikein tiedetä. Esteissä on kyllä paljon pieniä yksityiskohtia muistettavana. Mutta kivaa touhua se on, pääsee ainakin estoistaan kun pitää pöljäillä ja kiinnittää koiran huomio kimeällä kehumisella 😀 Mulla ei polvet oikein tykkää agilitysta, kun en osaa ottaa rauhallisesti siellä kentällä vaan sinkoilen ympäriinsä. Agilitykuvia pitää vähän odotella, mutta niitäkin ilmestyy blogiin jossain vaiheessa!

Etsi kuvasta vuorenvalloittaja

Kevät!

March 21st, 2012

Poseeraaminen on Pikselistä pitkästyttävää.

Nyt tuntuu jo kevät! Tänään lämmintä oli jo 8 asteen verran ja lumet sulavat silmissä. Ensimmäiset leskenlehdetkin bongattiin eilen päivälenkillä. Pikseli tykkää käyskennellä ulkona kauemmin, tosin ajatus ruuasta saa kiirehtimään lenkiltä kotiin. Työpäivän jälkeiset lenkit ovatkin alkaneet jälleen pidentyä auringon ollessa pidempään taivaalla.

Omat iltakiireet alkavat onneksi hellittää ja Pikselin juoksut ovat loppuneet. Ehkäpä tänne blogiinkin alkaa tippumaan hieman enemmän postauksia, vaikka seuraavaksi aloitammekin tulevien remonttien suunnittelun. 😉

Kiire ja kadonnut kamera

October 24th, 2011

Pitkästä aikaa. Pikselin blogissa on ollut hiljaista sitten heinäkuun, mutta kyllä täällä vielä ollaan, vaikkakin taustalla. Loppukesä ja alkusyksy olivat vähän kiireistä aikaa, kun mentiin naimisiin ja ostettiin talo. Pikselillä on nyt reilu 3000 neliön tontti vahdittavana maalla :) Hukattiin kamerakin jo elokuun alussa, eikä se ole tullut vastaan vieläkään, tuskin tuleekaan. Pikselin kesäkuvat hävisivät harmillisesti kameran mukana.

Kirjoittellaan lisää landekuulumisia kun ostetaan uusi kamera. Pikkukaveri on kyllä vieraillut parissa muussa blogissa oman blogihiljaisuuden aikana, joten kuvia löytyy Uuden musteen Pikselikimara– ja Pikseli yökylässä-postauksissa sekä Peppi Poulainin Täydellinen päivä-postauksessa.

Pikseli Peppi Poulain-blogissa

Pöksylin juhannus Tanttalassa

July 4th, 2011

Juhannusposeeraus.

Vietimme juhannuksen jälleen Hämeessä Tanttalassa niinkuin viime vuonnakin, jolloin Pikseli oli noin puolivuotinen. Pikseli sai jälleen kuljeskella vapaana ja nautiskella maalla elosta. Hauska juttu muuten, viime juhannuspostauksessa Pikselillä oli vielä molemmat korvat alaspäin niinkuin pihakoirilla kuuluukin. Lisäksi tuntuu että Pikseli on vaalentunut huomattavasti viimeisen puolen vuoden aikana.

Väsynyt pihakoira istuu kukkapenkissä.

Pikselin (juoksujen aikana tunnetaan myös nimellä Pöksyli), toiset juoksut ovat kestäneet nyt 2,5 viikkoa. Se käyttää aika mielellään pöksyjään, vaikka usein yrittääkin hinkuttaa itseään jotain vasten, jotta pöksyjen rusetti, mikä pitää housuja ylhäällä, avautuisi. Töistä tullessa pöksyt ovat kuitenkin yllättävän usein Pikselin päällä.

Pöksyt ovat valkopilkulliset mustat ja puuvillaiset tarrakiinnityksellä. Ostimme ne Jopas on Karvakorvista Turusta.

Kotikennelissä käymässä

June 23rd, 2011

Kävimme Pikselin kotikennelissä moikkaamassa kasvattajaa, Pikselin äitiä Sania ja leikittäjätätiä Iitua. Iitu hoivasi parhaillaan kaksiviikkoisia pentujaan, eikä päästänyt muita koiria pentuaitauksen lähelle. Tässä video pikku söpöläisistä ja Iitu-äidistä.

Niin, ja Pikselillä alkoi tänään vasta toiset juoksut. Ne ovat vähän niinkuin olleet tuloillaan jo parikin kuukautta, mutta tänään ne vihdoin alkoivat. Ostimme Pikselille tällä kertaa juoksupöksyt, joita se käyttää yllättävän mielellään. Laitetaan niistä kuva tännekin piakkoin.