Vieraissa

Ollaan Pikselin kanssa käyty nyt kolmella ystävällä kylässä. Ensimmäisessä paikassa Pikseli oli ihan huumassa kaikista johdoista, matoista ja muista herkullisista ulokkeista ja pissasi matolle. Rauhoittuminen ei onnistunut pikkukaverilta millään. Mukana oli juomakuppi, rouhetikku ja riekko-vinkulelu.

Seuraavassa paikassa Pikseli oli yhtä kreisillä päällä, pureskeli ja pissasi sänkyyn (tarpeeksi matala pikkukoiralle). Mukana oli pitkäkestoisempi pieni “tikkuluu” (jonka Pikseli hukkasi johonkin), isompi luu, joka ei kiinnostanut, riekko ja vessapaperista taiteltu, juustoa sisältävä puuhapaketti.

Tänään oltiin kolmannessa paikassa, jossa oli vähemmän pureskeltavaa. Mukana oli rouhetikku, pari tikkuluuta (joihin ei kajottu), riekko ja narullinen tennispallo (joka ei myöskään ollut mukana leikeissä). Kun mielenkiintoista tarttumapintaa oli vähemmän, Pikselikin oli rauhallisempi. Se sai myös vähemmän huomiota ja nukkui kahdet unet riehumisen päätteeksi. Pissoja ei tarvinut siivota sisällä, mutta keittiön matto sai uuden pikku vekin.

Tiiviimmästäkin matosta saa lankoja irti kun kääntää mattoa vähän kuprulle.

Kehitystä vierailukäytöksessä on tapahtunut ja olemme itsekin tajunneet ottaa enemmän sallittua pureskeltavaa mukaan. Ärsyttävintä on, kun Pikseli alkaa käydä ihan ylikierroksilla ja puree käsiä, jotka yrittävät estää suuremmat tuhot. Pitänee alkaa opettelemaan rauhoittumista enemmän, kun sosiaalinen ja utelias pikkukaveri haluaisi aina tutustua kaikkiin ja kaikkeen täydellä innolla.

Törmäsimme eilen puistossa söpöön 9-viikkoiseen shiba-pentuun, jota Pikseli kohkasi häntä vispaten morottamaan, kun arka shibanen peruutti ja koitti pitää innokkaan häseltäjän etäämmällä. Pikseli on kyllä tosi rohkea ja sosiaalinen pikku pihis. Harmi vaan, ettei tunneta Turusta paljon koiraihmisiä, niin Pikselin koirakontaktit ovat olleet tähän mennessä tosi rajalliset. Onneksi synnyinkodista sai hyvän sosiaalisen pohjan ja rokotusten jälkeen voidaan alkaa hengailla enemmän myös ei niin tuttujen koirien kanssa.

Varasin rokotusajankin, mennään viikon päästä maanantaina. Rokottajaksi sattui sydänspesialisti, joka onkin hyvä homma. Pikselillähän kuului pienenä hento sivuääni sydämestä, joten saadaan kunnon asiantuntija kuuntelemaan miltä pikkusydän nykyään kuulostaa.

9 Kommenttia to “Vieraissa”

  1. Twinkley says:

    Ai että kun hän on niin söpö! <3 Ihan mieletön sulopakkurakakkura! <3 En kestä! Miksi en voi ottaa koiranpentua nyt heti!?

  2. Jaana says:

    Terävähampainen sulopakkura 😉 Mutta kun puremisesta ja liiasta innokkuudesta päästään, niin varmasti maailman kivoin koiralainen. Että terkkuja vaan rauhallisemmalle Cessille sinne!

  3. N says:

    Ihana Pikseli! On kyllä niin suloinen pikkuinen, että!

    Terkuin
    N ja Boris

  4. Jaana says:

    N, Pikseli on tällanen lelukoira 😉 Boris on tosi supersöötti, ihana väri ja siisti parta!

  5. Mikko says:

    Tulkaahan uudestaan kylään!

  6. Jaana says:

    Tietty tullaan!

  7. Hei pikku-sisko!

    Meille voi tulla peuhaamaan jos pihispentu seuraa kaipaatte!

    T: Kirsi ja Manta Paimiosta

  8. Johanna ja Sisu says:

    Hei!

    Tervetuloa uusi pihis tänne Turkuun. Sisu tapaisi mielellään puoli-pikkusiskon. Koittakaa kestää, puremisvaihe on ärsyttävä, mutta menee kyllä ohi.
    t. Johanna & Sisu Nummenpakalta

  9. Jaana says:

    Moikka Johanna ja Sisu! Mekin tapaisimme mielellämme teidät. Pikkukaveri on sen verran sosiaalinen, että olisi jo aikakin päästä peuhaamaan. Laita vaikka postia osoitteeseen pikkupikseli@gmail.com niin sovitaan tarkemmin deiteistä!

    Kirsille vastasinkin jo sähköpostiin.

Vastaa