Linssilasagne

Pimeys, kylmyys ja kosteus saavat linssimielelle. Törmäsin reseptinkeruuretkellä Vihreän Langan linssilasagneen, joka oli osoittautunut punajuuri-linssi-perunavuoan tavoin lapsen suosikkiruuaksi, eli ei voi olla pahaa.

6 annosta

Linssit
2 dl punaisia linssejä
2 rkl rypsiöljyä
2 tl basilikaa
1 tl sokeria
1 tl suolaa

Kastike
1 rkl öljyä
250 g sipulia silputtuna
2 rkl vehnäjauhoja
4 dl maitoa tai kasvismaitoa
1 prk (2 dl) kermaa tai kasviskermaa
2 tlk (à 400 g) tomaattimurskaa
4 valkosipulinkynttä silputtuna
1/2 dl luomusitruunan mehua
1 1/2 rkl sokeria
1 1/2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria

Lisäksi
1/2 pakettia (250 g) lasagnelevyjä
150 g mustaleimaemmentaalia

Esivalmistele linssit. Huuhtele linssit siivilässä ja keitä ne pehmeiksi vedessä, noin 10 minuuttia. Valuta keitinvesi pois. Kaada kuumat linssit kulhoon ja lisää öljy, basilika, sokeri ja suola. Kääntele ja jätä linssit maustumaan.

Tee kastike. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota siinä sipulit. Lisää kattilaan vehnäjauhot ja kääntele hetki. Kaada joukkoon maito, kerma ja tomaattimurska ja anna kiehahtaa. Lisää valkosipulit, sitruunamehu ja mausteet. Nosta kattila syrjään.

Nosta kauhallinen kastiketta voidellun vuoan pohjalle. Lado päälle kerros lasagnelevyjä. Kauho lasagnelevyille kastiketta ja noin kolmasosa linsseistä. Lisää taas kerros lasagnelevyjä ja tee loput kerrokset samaan tapaan. Säästä päällimmäiseksi annos kastiketta. Lisää kerroksiin myös juustoa, mutta säästä kolmasosa lasagnen pinnalle. Halutessasi voit jättää juuston kokonaan pois.

Kypsennä lasagnea 200-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia. Nauti lasagne raikkaan salaatin kanssa.

Voit valmistella helppotekoisen lasagnen jo edellisenä päivänä jääkaappiin paistoa vaille valmiiksi.

linssilasagne

Hirvitti hieman lasagnen runsas nestemäärä, mutta lopputulos ei silti ollut epämääräistä velliä vaan sopivan kiinteää. Sekaan voi lisäillä vaikka minkälaisia kasvis-sattumia. Ja kuten melkein kaikkien tomaattisten ruokien kohdalla, viiniloraus ei tekisi pahaa 8)

2 vastausta artikkeliin “Linssilasagne”

  1. martta kirjoittaa:

    Kerran olen jo tehnyt ja meinaan kokeilla uudestaan tänään. Hyvää oli, mutta ajattelin kokeilla tuplamäärällä linssejä ja mausteita. Kiitos hyvän ohjeen jakamisesta!

  2. Jaana kirjoittaa:

    Mukava kun kommentoit ja nostit samalla reseptin mieleen, taidan laittaa itsekin linssilasagnen ensi viikon ruokalistaan!

Jätä vastaus