Syksyn kuivausvimma

Olen kuivanut tänä syksynä mustatorvisieniä, suppilovahveroita, omenoita ja päärynöitä. Sienien kuivaamiseen olen kokeillut saunan jälkilämpöä (sienet hyttysverkkoritilällä), huoneilmassa kuivaamista, uunin jälkilämpöä ja puuhellan päällä uunipellin päällä miedolla lämmöllä kuivausta. Paras sähköä kuluttamaton tapa sienien kuivaamisessa taisi olla puuhella, vaikka lämmön kanssa pitää olla aika skarppina. Omat sieneni pääsivät vähän mustumaan…

suppikset

Sain työkaverilta kotimaisia päärynöitä, jotka olivat kooltaan pienempiä ja maultaan vähemmän makeita kuin tuontipäärynät. Päätin kokeillä päärynöihin perinteistä viipaleet narulle ja naru roikkumaan -menetelmää.

Päärynäviipaileiden askartelussa oli hieman vaivaa, kun hedelmän koko oli pieni ja taloudesta ei löydy mitään omenakodan poistoon tarkoitettua työkalua. McGyver-emäntänä irrotin kuulakärkikynästä kirjoituspään ja käytin runkoa pienen pyöreän reiän muottina 8). Sitten vaan päärynärenkulat (ja parit omenarenkulat myös) narulle ja naru pyykinkuivaustelineeseen.

kuivaus1

Annoin renkuloiden roikkua narulla viikon verran, jonka aikana renkulat nahistuivat ja kutistuivat. Renkuloista ei tullut rapeita, joten päätin lykätä ne vielä uunin jälkilämpöön hetkiseksi. Tämäkään ei tuottanut sen kummempaa tulosta, vaikka hedelmät olivat toki jo kuivuneita ja syömäkelpoisia. Lisäsin renkuloita mysliin, ja päärynöistä tuli vihdoin rapeita paahtaessani hunajatilkkasessa pyöriteltyä mysliä uunissa reilun vartin.

kuivaus2

Vaikka sähköä säästävillä konsteilla sieniä ja hedelmiä saakin kuivattua melko näppärästi, menee urakkaan huomattavasti enemmän aikaa kuin hyötykasvikuivurilla. Haluaisin päästä testaamaan kasvikuivuria ja olen harkinnut myös sellaisen ostamista, vaikka kuivurit ovatkin melko kalliita. Työkaverin huono kokemus halpiskuivurista sai vakuuttuneeksi, että jos meille tulee kasvikuivuri, niin se on joku keskihintanen ja hyvä eikä halpa ja surkea.

Olen miettinyt kuivuriksi Evermatia, kun Orakas on niin kallis ja iso. Kävisipä niin hyvä tuuri että löytäisin jonkun kuivuriässän kirppikseltä kohtuuhintaan tai joku haluaisi ostaa kuivurin kanssani puokkiin. Joka tapauksessa kuivuri-asia taitaa siirtyä (taas) ensi vuoteen, onneksi muillakin konsteilla pärjää ihan mukavasti.

Jätä vastaus