Kasvispitsa

Pitsa on nykyään aika lailla kaikkien taitotasolle soveltuvaa perusruokaa. Itse etsin erilaisista pitsaresepteistä lähinnä inspiraatiota, ja siksi postasin itsekin tämän reseptin. Inspiraatioksi pitsan ystäville.

Pellillinen valmista pitsaa

Pohja
1 1/2 dl vettä
20 g hiivaa (tai 11 g pussi kuivahiivaa)
1/2 tl suolaa
2 rkl öljyä
2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl grahamjauhoja

Tomaattikastike
paseerattua tomaattia
salsaa maun mukaan
2 valkosipulinkynttä
ripaus sokeria
mustapippuria

Täyte
juustoraastetta
kesäkurpitsaa
mustia oliiveja
kirsikkatomaatteja
aurinkokuivattuja tomaatteja
mozzarellaa

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen (jos käytät kuivahiivaa, sekoita se jauhoihin). Lisää suola, öljy ja jauhot vähitellen veteen. Alusta taikina kimmoisaksi ja jätä liinan alle kohoamaan hetkeksi. Itse kieputin leivontakulhon ympärille vielä villaisen kaulahuivin lämmikkeeksi.

Taikinan kohotessa valmista tomaattikastike sekoittamalla kipossa paseerattu tomaatti ja salsa. Mausta mustapippurilla ja ripauksella sokeria. Lisää joukkoon hienonnetut valkosipulinkynnet. Sekoita. Raasta seuraavaksi juusto, leikkaa kesäkurpitsasta ohuita kiekkoja, pilko oliivit, kirsikkatomaatit ja aurinkokuivatut tomaatit pienemmiksi.

Kaaviloi kohonnut taikina uunipellille leivinpaperin päälle. Lisää päälle tomaattikastike, juustoraaste ja muut täytteet. Paista pitsaa 250 asteessa uunin keskitasolla 12-14 minuuttia. Ripottele valmiin pitsan päälle oreganoa ja mustapippuria.

Pitkähkö resepti mutta simppeli sapuska. Pienellä taikinan ja tomaattikastikkeen muuntelulla saa jo hieman maku- (ja korvaamalla osan vehnäjauhoista grahamjauhoilla myös terveellisyys-) vaihtelua normipitsaa.

Jätä vastaus