Kiireinen tervehdys

Olen ehtinyt kirjoittamaan Istanbul-hehkutusta valitettavasti vasta edellisen (aamupala-)postauksen verran. Päivätyö, lopputyö ja sosiaalinen elämä ovat vieneet kaiken aikani ja mystinen vatsavaiva, jota lääkäri veikkaa Turkin tuliaiseksi, on pitänyt ruokailun yksipuolisena ja olon huterana ja huonovointisena viikon ajan. Vaikka syyksi paljastuisikin Istanbulin safkat (tulvan jälkeen saa kuulemma helpommin vatsapöpön), niin haluan silti korostaa, että ruoka oli siellä ihan mahtavaa eikä tultu paikan päällä kertaakaan huonovointisiksi vaikkei syöty mitään maitohappokuurejakaan. Haluan ehdottomasti tutustua lisää turkkilaiseen ruokakulttuuriin ja päästä uudelleen Turkkiin syömään.

Kohta lähden kotiin maalle, rentoilen siellä viikonlopun ja sunnuntaina kannan kunnon ryöstösaaliin äitin puutarhasta ja sienimetsästä kotiin, oijoijoi. Ensi viikolla yritän ehtiä postaamaan ravintolavinkkejä Istanbuliin! Tähän loppuun vielä kaiholla kuolaava alkupalakuva Istanbulin edustan suurimman Prinssisaaren, Büyükadan eräästä raflasta (pinaattia, juustolla täytettyjä kirsikkatomaatteja ja ihanaa tomaatti-munakoisosotkua).

alkupala_kuvitus

Jätä vastaus