Pellavarouhepatongit

Ostin Risetin pellavansiemenrouhetta jo aikaa sitten jugurtin joukkoon kokeiltavaksi ja eilen päätin vihdoin valmistaa rouhepussin kyljessä olevan ohjeen mukaan patonkeja.

3 patonkia

3 dl vettä
1 tl hienoa merisuolaa (itse käytin ihan tavallista)
2 tl sokeria
50 g hiivaa tai 1 1/2 pussia (á 11 g) kuivahiivaa
1 1/2 dl pellavarouhetta
5-5 1/2 vehnäjauhoja

Sekoita haaleaan veteen suola, sokeri ja hiiva. Jos käytät kuivahiivaa, sekoita se vehnäjauhojen joukkoon. Lisää nesteeseen pellavarouhe ja jauhot. Alusta taikina tasaiseksi ja kimmoisaksi. Peitä taikina liinalla ja anna kohota.

Leivo kohonneesta taikinasta kolme patonkia. Nosta leivinpaperin päälle uunipellille ja kohota hyvin. Paista 225 asteessa n. 15 minuuttia kunnes patongit ovat kauniin vaaleanruskeita.

Patongeista tuli ihan älyttömän hyviä! Pellavarouheessa on sopivasti pureksittavaa ja joukkoon voisi lisätä erilaisia jyväsiäkin. Osasin olla tällä kertaa kohtuullinen ja pakastin kaksi patonkia, yksi tuhottiin hetkessä bataattikeiton kanssa.

Jätä vastaus