Aamupalameininkiä Istanbulista

Palattiin alkuviikosta Istanbulista, johon jäi mieli ja makuaistit. Syötiin joka päivä eri paikassa vähän erilaisia ruokia, lukuun ottamatta aamupalaa. Ensimmäiset kaksi päivää puputettiin lähimarketin antimia, mutta sitten päätettiin mennä kerran turkkilaiselle aamiaiselle ja siitä eteenpäin käytiin eri paikoissa syömässä turkkilaista aamiaista joka päivä. Ja nyt toteutetaan samalla konseptilla aamupalat himassa.

Omien empiiristen kokeilujen perusteella turkkilaiseen (ravintolassa tarjoiltavaan) aamupalaan kuuluu aina pilkottuja tomaatteja ja kurkkua, oliiveja, voita, leipää, pilkottua juustoa, Nutellaa ja jotain jugurttimaista levitettä (ehkä se oli ihan pelkkää jugurttia tai sitten jotain tuorejuustoa). Tässä pari aamiaisvariaatiota matkalta.

aamupala_sitruunapuutarha

Tämä aamiainen nautittiin Limonlu Bahçessa (”Sitruunapuutarha”), joka oli mahtava vihreä keidas kivenheiton päässä vilkkaalta İstiklal Caddesi -kävelykadulta (Yeniçarşı Caddesi 98, Galatasaray), ihanalla rauhallisella sisäpihalla. Tämä oli itse asiassa ainoa ravintola johon palasimme, syömään viimeisen aterian Istanbulissa ennen lähtöä.

Otimme aamupalalla aina myös tuorepuristettua mehua, yleensä appelsiini, kuten kuvan yläreunasta näkyy. Sitruunapuutarhan aamiaisversion erikoisuutena on munakas, joka on kuvassa siirretty jo oikeanpuoleiselta lautaselta ruokalautaselle. Aamiaiseen kuului myös perusjuttujen lisäksi paahdettuja juustoleipiä, mausteinen makkara, oliiviöljyä, useampaa juustolaatua ja leikkeleitä. Tämä aamiainen jäi parhaiten mieleen, ehkä siksi että se oli eka ja hurmasi täysin, samoin kuin koko ravintola.

Tämä aamupala syötiin Lokalissa, joka on ihan jees kahvila-baari Tünelin aukiolla, Istiklal Caddesin päässä. Matkakumppani otti tällä kertaa tuorepuristetun omppumehun vihreistä omenista, joka oli ihan älyttömän hyvää! Lokalin aamupalaspesiaaleihin kuului erilaiset juustot (halloumi <3), erilaiset leivät ja rinkelit sekä pilkotut chilipaprikat, jotka eivät vaikuttaneet ensin ollenkaan tulisilta, mutta sitten puraisin niin ärtsyyn chiliin, että tuntui kun suussa olisi räjähtänyt joku palamaan. Joka tapauksessa tämäkin aamupala oli loistava. Sopivan runsas ja onneksi pöytään tuotiin vielä oliiviöljyä ja balsamicoa dippailuun.

Nyt ollaankin sitten sovellettu aamupalaa kotioloissa, eli leipää, kurkkua, tomskua, jotain hedelmää ja juustoa pilkottuna, hunajaa, nutellaa, oliiviöljyä ja balsamicoa dippailuun ja vähän jugurttia marjojen, hunajan ja myslin kanssa kyytipojaksi jos jaksaa. Juomaksi yleensä vettä ja teetä tai mehua. Aamiaista on helppo varioida eri kasviksilla, juustoilla, leivillä ja hedelmillä. Ajattelimme vaihtaa voin kokonaan luomuvoihin jos sopiva ratkaisu löytyy (Turun kauppahallissa voisi kuulemma löytyä. Kupittaa Citymarketin luomuvoi oli epäkäytännöllisen pituinen pötkö, joka ei ainakaan meidän jääkaappiin mahdu. Tokihan sen voisi itse katkaista, mutta mieluusti ostan jonkun valmiiksi sopivan jos löytyy), ja leivän päälle on tullut nyt viikon ajan kaavittua vain oliiviöljyä balsamicolla. Himoitsen oikein tuota yhdistelmää!

2 vastausta artikkeliin “Aamupalameininkiä Istanbulista”

  1. Karoliina kirjoittaa:

    Tervehdys Istanbulista!
    Juuri samalla kaavalla taalla menee kotioloissakin aamiaiset, kuin teidan syömat ravintola-aamiaisetkin :)

    Erityisina paivina, kun on enemman aikaa, voidaan pöytaan hakea poğaçat (eraanlainen sampylantapainen, jonka sisalla esim. juustoa tai oliivia) ja tehda vaikka omeletti tai menemen (ohje esim. taalla http://www.mrbreakfast.com/superdisplay.asp?recipeid=1387) Suosittelen kokeilla, on hyvaa! Makunsa mukaan voi mausteita kayttaa, me tykkaamme melko tulisesta, eli lisaamme reilulla kadella jauhettua chilia (kırmızı pul biber)

    Mukavia aamiaishetkia jatkossakin!

  2. Jaana kirjoittaa:

    Kiitti vinkeistä Karoliina! Mahtavaa, pitää heti ensi viikolla koklata Menemeniä kunhan saan mystiseen vatsavaivaani ensin diagnoosin ja hoidon.

    Osaatko muuten sanoa, mitä maustesekoitusta oliiviöljyyn usein laitetaan ravintoloissa? Aina kun meille tuotiin valmis ”dippikippo” oliiviöljyä leivän kanssa, oli öljyn päälle ripoteltu puna-vihreää maustesekoitusta, josta en tunnistanut muuta kuin paprikajauheen. Lisätäänkö oliiviöljyyn useampaa maustetta vai onko tuo kuvailemani joku perussekoitus Turkissa?

Jätä vastaus