Punajuuririsotto

Nappasin surffailessani viime viikolla talteen hyvänkuuloisen punajuuririsotto-reseptin (alkuperäinen resepti Koti ja keittiö -lehdessä 12/2005), jota päätin heti tilaisuuden tullen soveltaa. En ole koskaan ollut punajuuren ylin ystävä enkä edelleenkään syö etikkapunajuuria tai lisäkepunajuurta lautaselta. Mutta punajuurinen keitto, pihvit ja nyt tämä risotto, oijoijoi.

4-5 annosta

2 rkl oliiviöljyä
1 keltasipuli
1 valkosipulinkynsi
400 g risottoriisiä
2-3 punajuurta
1/2 dl valkoviiniä
1 l kasvislientä
3 rkl voita
1 1/2 dl parmesaaninraastetta
lempiyrttiä kuivattuna tai tuoreena (esim. salvia ja lipstikka sopivat mainiosti)
mustapippuria, suolaa ja sitruunamehua maun mukaan
(loraus valkoviinietikkaa)

Silppua sipuli ja valkosipuli. Kuullota ne öljyssä suuressa pannussa tai kattilassa ja lisää mukaan riisi. Kuumenna seosta sekoittaen, kunnes riisi on läpikuultavaa. Lisää sekaan kuoritut ja raastetut punajuuret, valkoviini ja hienonettua yrttiä. Anna seoksen kiehahtaa. Lisää kuumaa kasvislientä vähitellen ja keitä risottoa noin 15-20 minuutia, kunnes riisi on kypsää, mutta yhä napakkaa sisältä. Lisää sekaan voi ja parmesaaninraaste, sekoita. Viimeistele risotto mustapippurilla, suolalla ja sitruunamehulla (+ valkoviinietikalla, jos diggaat. Jos et niin kannattaa kokeilla joskus!)

punajuuririsotto

Risotosta tuli järkyttävän hyvää, vaikka jättiläismäinen määrä hirvitti aluksi liian pienellä pannulla. Alkuperäisessä ohjeessa kehotettiin ripottelemaan päälle homejuustomurua, mutta itse en halua syödä mitään mikä haisee, maistuu ja näyttää homeiselta. Murustettu feta sen sijaan olisi toiminut varmasti!

Jätä vastaus