Raparperichutney

Herkkuruoka on ollut hävyttömän pitkällä tauolla, samoin perheemme muut blogit. Kiire kiire kiire, joka ei vieläkään tunnu hellittävän, mutta tässä raparperichutneya muistuttamaan kesästä ja raparperikaudesta. Tänä vuonna sain äidiltä niin reilun satsin raparperia, että teen tätä chutneya talvellakin pakastamistani raparpereista. Ohje on Maku-lehden (3/2010) strömsöläisten resepti.

noin 8 dl

1 l raparperinpaloja
3 punasipulia
4 valkosipulinkynttä
1 chilipalko
4 dl sokeria
1 dl omenaviinietikkaa
2 tl suolaa
2 tl tuoretta inkivääriä raastettuna tai inkivääritahnaa

Kuori raparperit ja leikkaa sentin paksuisiksi paloiksi. Silppua kuoritut sipulit. Hienonna halkaistu chili, jonka siemenet on poistettu.

Mittaa kaikki ainekset kattilaan ja keitä noin tunnin verran, välillä sekoittaen.

Kaada kuuma chutney puhtaisiin, lämpimiin purkkeihin, sulje ja säilytä viileässä. Maistele ensimmäisen kerran vasta parin viikon kuluttua.

Aluksi tuli mieleen Blankon thalilautasen chutney, sitten en keksinyt minkä kanssa chutney sopisi ja lopulta lisäsin sitä melkein kaikkiin ruokiin mukaan. Huippishyvä ja jääkaapin perälle unohtunut viimeinen tölkki säilyi mukavasti pari kuukautta avaamattomana jääkaapissa.

Jätä vastaus