Kuukausittainen arkisto: tammikuu, 2009

Kasvisburgeri

13.1.2009

Hidas sunnuntai, täydellinen burgeripäivä! Jääkaapista löytyi niin hyviä burgeritäytteitä, että oli pakko vääntää sämpylät ja pihvit herkkuateriaa varten. Etsin netistä helppoa sämpyläresetiä, ja onnekseni Limepippuri oli myös tehnyt burgereita keittiössään. Puolitin sämpylätaikinareseptin, kas näin.

Kaksi megasämpylää

1 1/2 dl vettä tai maitoa
13g hiivaa
1/2 tl suolaa
2 dl puolikarkeita vehnäjauhoja (itse laitoin 1 dl spelttijauhoja ja 1 dl vehnäjauhoja)
1 1/2dl durumvehnä-, graham-, hiivaleipä- tai ruisjauhoja
1 rkl sokeria
2 rkl öljyä

Pinnalle:
vettä tai maitoa
siemeniä (laitoin auringonkukansiemeniä)

Liuota hiiva kädenlämpöiseksi lämmitettyyn nesteeseen (jos käytät kuivahiivaa sekoita se jauhoihin). Lisää suola ja öljy sekä jauhot ja alusta taikinaksi. Kohota taikina liinan alla kaksinkertaiseksi. Pyörittele taikinasta kaksi isoa sämpylää ja lyttää niitä vähän mataliksi. Kohota sämpylät leivinpaperin päällä uunipellillä peitettyinä kaksinkertaisiksi. Voitele sämpylät vedellä tai maidolla ja ripottele pinnalle siemeniä. Paista 225 asteessa 10-15 minuuttia.

Tein porkkanapihvit aiemmin postaamallani reseptillä, puolitetulla annosmäärällä, jolloin sain kaksi litteää ja megasuurta pihviä. Täytteiksi laitoin tuorekurkkua, suolakurkkua, tomaattia, salaattia, munatonta chili-majoneesia, guacamolea, salsaa ja juustoa.

Kasvisburgeri

Sämpylöistä tuli nättejä ja rapeakuorisia. Haarukan ja veitsen kanssa oli vähän hankala syödä, mutta kädessä burgeri pysyi jämäkkyytensä ansiosta oikein hyvin. Ensi kerralla voisin kokeilla soijarouhe- tai tofupihvejä.

Sitruksinen kesäkurpitsahillo

11.1.2009

Tein jouluna lähipiirille taas hilloa lahjaksi. Nappasin tämävuotisen ohjeen Yhteishyvä-lehdestä joskus viime vuoden puolella. Resepi löytyy myös Ruokamaailmasta.

Noin 2 litraa valmista hilloa

1 kg omenoita
1 kg kesäkurpitsaa
2 dl vettä
1 sitruuna
1 appelsiini
1 rkl raastettua inkivääriä
9 dl hillosokeria

Kuori omenat. Paloittele ne ja kesäkurpitsat pieniksi paloiksi kattilaan. Pese sitruuna ja appelsiini huolellisesti ja purista niiden mehu ja raasta kuori kattilaan. Kuori ja raasta inkivääri joukkoon. Lisää vesi. Keitä miedolla lämmöllä noin 20 min. Lisää hillosokeri ja  keitä edelleen noin 15 min usein sekoitellen.

Hillo on valmista, kun se alkaa soseutua. Kuori vaahto tarvittaessa. Täytä pestyt ja kuumennetut tölkit täyteen ja sulje ilmatiiviisti. Säilytä hillo viileässä.

Sitruksinen kesäkurpitsahillo

Kuten edelliselläkin hillonkeittokerralla, meinasin taas hajota liian liruun hilloon, joka ei millään meinannut saostua. Keittelin hilloa roimasti yliaikaa ja päätin lopulta luovuttaa ja purkittaa seoksen. Hillopurkkien jäähdyttyä siirsin ne jääkaappiin. Seuraavana aamuna purkeista löytyi juuri sopivan kiinteää ja tosi hyvää hilloa! Nautin oman osuuteni puuron kanssa, ystävä söi hillonsa paahtoleivän päällä. Tämä hillo sopisi myös lettujen kera tai johonkin suolaiseen ruokaan lisättynä.

Tonnikalatäyte uuniperunalle

11.1.2009

Käytän nykyään purkkitonnikalaa tosi harvoin. Yksi purkki on lymyillyt ruokakaapissa jo muutaman kuukauden, samoin uuniperunalle tarkoitetun tonnikalatäytteen reseptileike reseptikirjani välissä. Kaksi tonnikalakärpästä siis yhdellä iskulla. Reseti on muunnos parin vuoden takaisesta Ruokapirkka-lehdestä.

4 isoa jauhoista uuniperunaa

1 tlk tonnikalaa (itselläni oli paloja vedessä, lisää öljyt mieluummin itse)
pieni sipuli
n. 4 cm pätkä kurkkua
n. 1/2 dl suolakurkkua
2-3 aurinkokuivattua tomaattia
n. 1 1/2 dl maustamatonta jugurttia
1 tl sinappia
mustapippurirouhetta
suolaa

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Laita pestyt perunat uunipellille tai -vuokaan. Kokonaisia perunoita kypsennetään reilu tunti, puolikkaita noin 45 minuuttia.

Valmista perunoiden muhiessa täyte. Valuta tonnikala ja kaada kulhoon. Hienonna sipuli, kurkku, suolakurkku ja aurinkokuivat tomaatit. Lisää ne jugurtin jugurtin ja mausteiden kanssa kulhoon. Sekoita. Täytteen voi laittaa jääkaappiin maustumaan sillä aikaa kun perunat ovat uunissa.

Tonnikalatäyte uuniperunalle

Täyte sopisi varmasti myös ruisleivän päälle tai lämmitettäessä vaikka pastan sekaan. Täytettä voi tietysti myös varioida vaikka tomaatilla, fetalla, oliiveillä ja sotkea mukaan tujaus majoneesia.