Aiheen ‘Tahnat ja dipit’ Arkisto

Suklaadippi

10.6.2010

Yritän joskus miettiä hyviä makeita juttuja, jotka veisivät makeanhimon, mutta eivät olisi liian överimättöä tai se perus pala tummaa suklaata. Quinoaa-blogin suklaakastike kuulosti (ja varsinkin näytti!) juuri sopivalta varioitavalta makeaksi iltapalaksi hedelmien dippailuun.

3 rkl kaakaojauhetta
1-2 rkl hunajaa
3 dl liotettuja cashewpähkinöitä
ripaus laatusuolaa
1-2 tl kardemummaa
vettä sen verran, että tahna sekoittuu
(ahomansikankukanlehtiä)

Laita kaikki aineet blenderiin ja surauta tahnaksi. Onnistuu varmasti myös sauvasekoittimella surautellen.

Omasta dipistäni tuli karheampaa ja vaaleampaa kuin Quinoaa-blogin versio, mutta maku oli tosi jees! Ensin ajattelin että voisi olla makeampaa, mutta tulin toisiin aatoksiin. Kokeilin dippaila myös Nutellaan joka on ihanaa, mutta siitä tuli jo tuttu mättöfiilis. Tämä maistui jotenkin selkeämmältä ja “puhtaammalta”.

Ketunleipäpesto

8.6.2010

Villivihannesretken saaliin yksi parhaista jalosteista, ketunleipäpesto, oli mahtavan hyvää!

pari kourallista ketunleipiä
1 dl pinjansiemeniä tai cashewpähkinöitä
1-2 valkosipulin kynttä
2 dl parmesanjuustoraastetta
1-1 1/2 dl oliiviöljyä
ripaus suolaa ja mustapippuria

Pane ketunleivät, siemenet tai pähkinät, kuoritut valkosipulin kynnet ja juustoraaste tehosekoittimeen ja hienonna. Lisää öljyä kunnes saat mieleisesi paksuisen ja tasaisen kastikkeen. Mausta suolalla ja pippurilla.

Peston maku oli tosi pestomainen (eli omissa versioissani valkosipulinen), mutta ehkä aavistuksen kirpeämpi kuin basilikapesto. Käytin cashewpähkinöitä, joten tahna jäi karkeammaksi kuin pinjansiemenillä.

Hamppuvoi

15.11.2009

Lisää hamppua ja Härkäpapua sarvista -ohjeita! Tällä kertaa iisi ja melko pikainen levite, jota syötiin jo Karjalassa 1800-luvulla. Kirja suosittelee levitettä leivänpäälisen lisäksi myös pyöryköiden, keittojen ja hienon palsternakka-ituraasteen kaveriksi.

2 dl hampunsiemeniä
3/4 dl kylmäpuristettua rypsiöljyä
1 1/4 dl vettä
vajaa 1/2 tl suolaa

Paahda siemeniä kuivalla paistinpannulla, kunnes siemenet alkavat tuoksua ja saavat väriä. Kaada paahtuneet siemenet blenderiin tai sauvasekoittimelle sopivaan astiaan ja hienonna ainekset sekaisin. Voit lisätä veden määrää, jos haluat kevyempää voita.

hamppuvoi

Tahna ei ehkä ole kaikkein herkullisimman näköistä, mutta ihanan pähkinäinen aromi huumasi ruisleivän päällä. Härkäpapua sarvista -kirjassa vinkattiin myös yrtti- ja valkosipulihamppuvoista. Molemmat valmistetaan kuten hamppuvoi yllä, mutta yrttiseen lisätään lopuksi tuoreita (n. 1 dl) tai (hieman) kuivattuja yrttejä, kuten basilikaa ja persiljaa tai salviaa. Valkosipuliseen versioon lisätään lopuksi 2-4 murskattua valkosipulin kynttä.

Basilikatahna

12.8.2009

Tämä pestomainen tahna on helppo päräyttää kun kaipaa leivänpäällystä nopeasti. Eniten aikaa menee kun kaivelee sauvasekoittimen teristä möhnät pois, mutta ei sekään ole paha homma. Reseptin määrät ovat tosi mielivaltaisia, eli perustuntumalla tällä pohjareseptillä.

ruukku tuoretta basilikaa
kourallinen cashewpähkinöitä tai pinjansiemeniä
1 valkosipulinkynsi
reilu 1/2 dl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
(puolisen desiä aurinkotomaatteja)
(liraus sitruunamehua)

Laita kaikki ainekset blenderiin tai surauta sauvasekoittimella karkeaksi raasteeksi korkeareunaisessa kulhossa ettei tahnaa lennä seinille. Jos setti vaikuttaa liian paksulta ohenna öljyllä (tai vedellä, jos et tykkää kovin öljyisestä tahnasta).

basilikatahna

Tahna maistui oikein hyvin vaalean leivän kanssa, miksei tummankin. Sitä voi syöttää hyvillä mielin vegaaneillekin kun tässä tahnassa ei ole juustoa kuten normi-pestossa. Herkkua, joka säilyy useamman päivän jääkaapissa tiiviissä astiassa.

Tillipesto

30.6.2009

Söin ekaa kertaa omassa keittiössäni tilliä ja uusia perunoita. En ole mikään uusien perunoiden suuri ystävä, mutta hautaamalla ne valkosipuliseen tillipestoon maku on taivaallinen! Löysin reseptin Kotimaiset Kasvikset ry:n sivuilta. Tein maksimiannoksen ilman suolaa, koska parmesan on tarpeeksi suolaista.

1 nippu tilliä
puoli nippua persiljaa
1 dl parmesanjuustoraastetta
3 valkosipulinkynttä
1 dl pinjansiemeniä (auringonkukansiemeniä)
1 dl öljyä

Hienonna tilli, persilja, parmesaanijuustoraaste, valkosipulit ja pinjansiemenet tehosekoittimessa. Lisä öljyä nauhana, kunnes saat sopivan paksuista pestotahnaa.

tillipesto

Tahnasta tuli tosi valkosipulista, koska laitoin kolme isoa ja pulleaa kynttä sekaan. Mutta ah, uusien perunoiden kanssa, kirjolohen kanssa, ruisleivän kanssa…

Punajuuripesto

25.4.2009

Ostin ensimmäistä ja viimeistä kertaa Glorian ruoka&viini-lehden, jossa oli kooste 10 vuoden aikana julkaistuista parhaista resepteistä. Yksi resepteistä oli punajuuripesto, jota olen itsekin syönyt kerran tutun juhlissa ja silloin se oli niin hyvää, että meinasi järki lähteä. Päätin siis vihdoin kokeilla itsekin.

n. 3 dl valmista pestoa

2 punajuurta
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
30 g pinjasiemeniä
1/2 ruukkua basilikaa
1 dl oliiviöljyä
2 rkl punaviinietikkaa (itse laitoin balsamicoa)
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria

Kuori ja kuutioi punajuuret ja sipuli. Kuori ja paloittele valkosipulinkynsi. Laita punajuuret ja sipulit kattilaan ja mittaan sekaan sen verran vettä, että ainekset peittyvät. Keitä punajuuret kypsiksi, noin 15 minuuttia. Valuta vesi kattilasta. Lisää pinjansiemenet, basilika, öljy, viinietikka, suola ja pippuri kypsien kasvisten joukkoon. Soseuta ainekset tasaiseksi sauvasekoittimella.

punajuuripesto

Söimme peston pastan kanssa, johon lisäsin vielä fetaa ja ei saakeli miten hyvää ruuasta tuli! Pestoa jäi ylikin, ja laitoin sitä seuraavana päivänä ruisleivän päälle, toimii. Tein pestoa myös synttärijuhliini dipiksi. Mielestäni on huippua, että tähän versioon ei tule parmesania, jolloin ruuasta ei tule niin mättöä. Pesto säilyy jääkaapissa reilun viikon.

Pikahummus

1.4.2009

Hummus on ehkä yksi parhaimmista dipeistä. En oikein välitä tahinista, joten en sitä pikahummukseeni laita. En myöskään osaa sanoa tarkkoja raaka-ainemääriä dippiin, eli fiiliksen mukaan.

Sopivankokoinen dippi neljälle

purkillinen keitettyjä kikherneitä tai reilu pari desiä itsekeitettyä
valkosipulia
suolaa
mustapippuria
tuoretta basilikaa
puolikkaan sitruunan mehu
oliiviöljyä

Muussaa kikherneet haarukalla, perunanuijalla tai survaise sauvasekoittimella karkeaksi soseeksi. Hienonna valkosipuli ja sekoita soseen joukkoon. Purista puolikkaan sitruunan mehu sekaan, mausta suolalla ja mustapippurilla. Ohenna soosia oliiviöljyllä ja revi sekaan tuoretta basilikaa. Lorauta lopuksi vielä päälle tilkka oliiviöljyä ja laita hetkeksi jääkaappiin mehustumaan. Tarjoa vaikka leivän tai nachojen kanssa.

pikahummus

Pikahummus on hyvä alku kikherneiden käytölle jos raaka-aine tuntuu vieraalta. Itse en diggaa herneitä ollenkaan paitsi hernekeitossa. Kikherneet maistuvat mielestäni sellaisinaan liikaa perusherneiltä, mutta jonkun ruuan osana kikherneet toimii, kuten esimerkiksi salaateissa, pyöryköissä tai dippinä.