4.2.2011
Risotto on ehkä paras ruokalaji minkä tiedän. Siihen muodostuu samanlainen himo kuin spaghettiin, mutta risoton tuhtiuden takia sitä ei viitsi tehdä ihan joka viikko. Työkaveri vilautti jostain lehdestä (ehkä Avotakasta) tosi hyvännäköistä risottoreseptiä, jota oli pakko testata, tässä se tulee.
4 annosta
1 pieni sipuli
1 valkosipulinkynsi
2 rkl oliiviöljyä
3 dl risottoriisiä
1 dl valkoviiniä tai kuivaa vermuttia
6 dl kasvislientä
1 pienen luomusitruuna
3 rkl kuohukermaa
3 rkl hienonnettua basilikaa
25 g parmesaania
Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynsi. Kuumenna öljy kasarissa ja kuullota sipulit pehmeiksi. Lisää risottoriisi ja kuumenna seosta hetki kokoajan sekoittaen. Lisää valkoviini tai vermutti ja anna sen imeytyä riisiin.
Pilko sitruuna pieniksi paloiksi kuorineen. Sekoita sitruunanpalat risottoon. Lisää kasvislientä vähissä erissä, niin että neste imeytyy riisiin. Riisi on sopivan kypsää, kun se tuntuu maistettaessa pureskeltavan napakalta. Pehmennä risotto lorauksella kermaa. Mausta hienonnetulla basilikalla ja parmesaaniraasteella.

Olin ensin vähän äimistynyt kun ohjeessa ei lukenut voiklönttiä, mutta kerma ajoi hyvin asian. Risotto oli hyvää ja sitruunanpalojen ansiosta tosi kaunista, mikä ei kyllä kuvasta välity. Sitruunan hedelmäliha irtosi hyvin kuorista, joten syöminenkään ei vaatinut erityisponnisteluja.
Aiheet: Kasvis, Pasta- ja riisiruuat | Kommentoi »
13.1.2011
Herkkuruoka on elänyt hiljaisessa alennustilassa jo melkein pari kuukautta. Soriiiii. Meinasin jo laittaa taukoviestin, mutta laitanpa sen sijaan reseptin, joka nousi kerrasta meidän arkiruokarepertuaariin. Hyvästi soijarouhetomaattimössö ja tervehdys (kaura)kerma! Puolittamani ohje on postattu jo yli viisi vuotta sitten Eläinoikeusfoorumille.
4 annosta
200 g (noin 3 ½ dl) makaronia
2 dl soijarouhetta
noin 2 ½ dl kasvislientä
1 ½ rkl grillausmaustetta
1 rkl soijakastiketta
loraus öljyä
1 pieni sipuli
1 valkosipulinkynsi
2 dl kermaa (kaadoin itse 2 ½ desin kaurakermapurkillisen)
Turvota soijarouhe kasvisliemessä ja sotke sekaan mausteet, öljy, hienoksi pilkottu sipuli sekä murskattu ja hienonnettu valkosipulinkynsi. Keitä makaronit kypsiksi ja sekoita soijarouheeseen.
Kaada soosi vuokaan, kermaa päälle ja uuniin 200 asteeseen noin 50 minuutiksi. Anna vetäytyä kunnolla ennen syömistä.

Raastoin laatikon pinnalle vähän juustoraastetta. Tuli kyllä tosi hyvää, lisäsin vaan hitusen yrttisuolaa syödessä. Persiljasilppu sopisi varmasti sekaan mainiosti!
Aiheet: Kasvis, Pasta- ja riisiruuat, Uuniruuat | Kommentoi »
26.11.2010
Ten nykyään tosi harvoin pastaruokia verrattuna muutaman vuoden takaiseen ruuanlaittooni. Välillä bongaan must try -reseptejä, kuten tämä Kädenväännön pähkinä-porkkanakastike (resepti on alunperin Suuresta Kastikekirjasta), jolloin pastanhimo herää (ja spaghettihimohan mulla on kroonisena). Pitkän huonon kuvan pahoittelusta huolimatta juuri kastikkeen kuva sai veden herahtamaan kielelle, olenhan sosesörssöjen ystävä.
4 annosta
3-4 porkkanaa (200-250 g)
2 dl kasvislientä
2 dl ranskankermaa
1 tl suolaa
1 tl valkopippuria (itse laitoin mustapippuria)
½ tl timjamia (laitoin rosmariinia)
1-2 dl vahvaa juustoraastetta (laitoin fetamurua)
1 dl hienonnettuja hassel- tai saksanpähkinöitä
Kuori ja paloittele porkkanat. Keitä ne pehmeiksi kasvisliemessä kannen alla, noin 10 minuuttia. Porkkanoiden ei tarvitse peittyä liemen alle, vaan 2dl on ihan riittävä määrä pehmittämään porkkanat. Soseuta porkkanat ja kasvisliemi monitoimikoneessa sauvasekoittimella. Sekoita kasarissa porkkanasose, ranskankerma, mausteet ja juustoraaste. Anna kastikkeen kiehua pari minuuttia. Kaada pähkinät joukkoon. Tarjoile (juusto)raviolien tai muun tuorepastan kanssa.

Sain paljon yrjöisemmän kuvan näpsäistyä kuin Kädenväännön Pitkä
Kastikkeesta tuli hyvää, joskin saksanpähkinät maistuvat omaan makuuni aika voimakkailta.
Aiheet: Kasvis, Pasta- ja riisiruuat | 2 Kommenttia »
25.11.2010
Tässä ohjeessa yhdistyy kaksi lapsuudeninhokkia, nimittäin keitetty kukkakaali ja keitot noin yleensä. Nykyään olen puoliksi keitto ja puoliksi ihminen, joten eiköhän ole aika ottaa kukkakaalikin haltuun. Ostin kirpparilta Glorian Ruoka & Viini -lehden (7/2008), jonka Italialainen kukkakaali-parmesaanikeitto–reseptillä kukkakaali-inho katosi ekalla lusikallisella.
4-6 annosta
1 sipuli
1 iso tai 2 pientä kukkakaalia
2 isoa (100 g) perunaa
2 rkl voita
9 dl kasvislientä
1 dl raastettua parmesaania
200 g maustamatonta tuorejuustoa
mustapippuria myllystä
hyvää oliiviöljyä pinnalle
Kuori ja hienonna sipuli. Paloittele kukkakaali pieniksi nupuiksi. Kuori ja kuutioi perunat. Kuullota sipulia voissa kattilassa 3-4 minuuttia. Lisää kukkakaalit, perunat ja kasvisliemi. Anna keiton kypsyä kannen alla keskilämmöllä noin 15 minuuttia.
Soseuta keitto sauvasekoittimella. Lisää parmesaani ja tuorejuusto. Anna vetäytyä kannen alla hetki. Rouhi lopuksi pinnalle pippuria ja lisää muutama tippa oliiviöljyä.

Mun muutama tippa oliiviöljyä on yhtä kuin lammikko. Tämä keitto menee ehdottomasti vakkareiden joukkoon. Ihanan pehmeää ja kaikki maut sointuivat nätisti yhteen.
Aiheet: Kasvis, Keitot ja puurot | 2 Kommenttia »
19.11.2010
Syksyn sienisaaliin käyttö alkoi jo tällä viikolla, kun teki mieli sienikeittoa. Aloitin tekemään Hesarin sienikeittoreseptillä, mutta se olikin vain neljälle alkuruuaksi, joten sovelsin lopulta päästäni.
3-4 annosta
n. 300 g suppilovahveroita
1 sipuli
nokare voita
2 rkl vehnäjauhoja
7-8 dl vettä
2 dl kermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa (itse ostin Exquisaa, siinä oli vähiten ylimääräisiä juttuja ainesosaluettelossa)
(yrtti)suolaa
reilusti persiljaa
(liraus valkoviinietikkaa)
Silppua sipuli ja kuullota voissa sienten seassa kattilassa. Hauduta kunnes sienistä haihtuu ylimääräinen neste. Ripottele sekaan jauhot ja kiehauta hetki.
Lisää tuorejuusto nokareina keiton sekaan. Anna keiton kiehua kunnes juusto sulaa. Lisää lopuksi kerma ja persilja sekä suola ja liraus valkoviinietikkaa.

Keitosta tuli kaikessa yksinkertaisuudessaan tosi hyvää! Ei ehkä mikään terveellisin keitto, mutta ei myöskään liian tuhti.
Aiheet: Kasvis, Keitot ja puurot | Kommentoi »
14.11.2010
Talvi lähestyy ja on aika hyvästellä tuorekurkku ja -tomaatti pikkuhiljaa leivänpäälisinä, ainakin meidän keittiössä. Samalla toivotan tervetulleiksi erilaiset levitteet, joista saa mukavasti vaihtelua ja ravinteita verrattuna voihin. Tämä punajuuritahnan resepti on alunperin Vihreästä Langasta.
3 keskikokoista punajuurta, n. 400 g
1 1/2 dl auringonkukansiemeniä
3/4 dl öljyä
2 valkosipulinkynttä
1 1/2 rkl omenaviinietikkaa
1/2 rkl sokeria
1 tl suolaa
1 tl paprikajauhetta
1/2 tl cayennenpippuria
Harjaa punajuuret puhtaiksi ja keitä ne pehmeiksi, noin 45 minuuttia. Tarkista kypsyys puutikulla. Jäähdytä, kuori ja lohko punajuuret.
Punajuurten kypsyessä paahda auringonkukansiemeniä varovasti kuivalla pannulla, kunnes ne saavat väriä. Kumoa siemenet kulhoon jäähtymään.
Mittaa kaikki aineet kulhoon tai monitoimikoneen sekoitusastiaan ja soseuta tahnaksi. Voit valmistaa tahnan myös porkkanasta tai palsternakasta.

Tahnaa tuli aika paljon, joten pakastin puolet ja puolikas satsi meni viikon aikana leivän päällä. Viime kerralla postaamani linssidhalin ylijäämä toimi myös oivasti levitteeni!
Aiheet: Pikkusyötävät, Tahnat ja dipit | Kommentoi »
6.11.2010
Pitkästä aikaa kokkasin (tai ystävän kanssa kokkailtiin) jotain itämaista. Pysyttelen yleensä länsimaisissa mauissa omassa keittiössäni, koska pidän itämaisia juttuja jotenkin monimutkaisina ja vaikeina. No nämä ruokalajit olivat kyllä oikein iisejä. Curryn alkuperäinen ohje on MTV3:n sivuilta, mutta modailin reseptiä aika paljon. Linssidhal-resepti on taas puolestaan Ruokalasta.
Kikhernecurry (neljälle)
4 dl keitettyjä kikherneitä
4 rkl ruokaöljyä
1 keltasipuli, kuorittu ja hienonnettu
½ tl kurkumaa
½ tl punaista chiliä
2 tl jauhettua juustokuminaa (jeeraa)
1 tomaatti, hienonnettu
½ suolaa tai maun mukaan
2 tl punaista currytahnaa
2 rkl tomaattipyrettä
reilu 2 dl vettä
puolikkaan sitruunan mehu
Kuori ja hienonna sipuli, hienonna tomaatti. Halkaise punainen chili, poista siemenet ja suikaloi hienosti.
Kuumenna öljy keskilämmöllä, lisää mausteet ja currytahna. Pyörittele mausteita hetki, mutta älä polta pannuun kiinni. Lisää sipuli ja tomaatti. Lisää 2 rkl vettä ja keitä samalla sekoittaen 2-3 minuuttia.
Lisää kikherneet, suola, tomaattipyre ja 2 dl vettä. Anna kiehua kunnes lähes kaikki vesi on haihtunut. Pirskota päälle sitruunamehua.
Linssidhal (neljälle)
4 dl punaisia linssejä
8 dl vettä ja 1 kasvisliemikuutio keittämiseen
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
3 tl tuoretta inkivääriä raastettuna
1 tl kurkumaa
1 tl juustokuminaa
½ tl chilijauhetta
2 rkl öljyä
suolaa
Keitä linssit pehmeiksi kasvisliemessä, jätä ne liemeen hautumaan. Hienonna sipuli ja valkosipuli aivan hienoksi. Laita pataan tai kasariin sipulit, kaikki mausteet ja öljy. Kuullota hetken kunnes mausteista lähtee hyvät tuoksut. Lisää linssit liemineen pataan ja anna muhia noin 20-30 min. Lisää halutessasi vähän kasvislientä jos seos tuntuu kuivalta. Mausta suolalla.

Kikhernecurry oli vähän “no jaa”-elämys, mutta dhal sen sijaan oli tosi hyvää. Näytti intialaisten perunamuusilta ja maistui sopivan tuhdilta. Me syötiin dhalia lisukkeena, mutta sitä voisi syödä kastikkeena vaikka riisin kanssa. Curryn ja dhalin kanssa vedimme raparperchutneya ja kotijuustoa, joka ei tällä kertaa mennyt niin kuin Strömsössä, kuten kuvasta näkyy.

Kotijuusto”dippi”
Aiheet: Kasvis | Kommentoi »